Matti, Alice Springs, NT

Please note. The memories were originally spoken in Finnish.

Matti speaks:

[...] And then Father started putting spuds into paper bags already in winter and he put them on a large wooden scaffold in the cellar, then they started growing, and when the snow first melted from our little slope, he planted the spuds there. But often he had to cover them with tarpaulin, so that they would not freeze and then they set fire to pieces of wood, so that halla, the frost, would not eat them up. And then I remember when Father picked up some small potatoes – one litre or two litres worth of tiny potatoes and he cooked them before anybody else had new season potatoes. Everybody was eating old season potatoes because at that time, there were no imported potatoes from elsewhere in Europe. And then we ate them with herring and that was absolutely fabulous food. And of course other fish, salted salmon or… whatever was available, we fished and in wintertime we got burbots, even though I don´t remember anything else but burbot soup maybe and… Those sorts of little stories stuck in my mind, but mainly spring – when it came I felt good; never liked it when autumn came. When the darkness came. That… it didn’t have a nice feeling about it… the autumn when the sun went down around three, four o´clock in the afternoon, so that it became dark. When I came [home] from school, if I had to stay for detention for doing something, I came home after four and it was so dark that you could hardly see anything before the snow came. [...]

___

Matti kertoo muistojaan:

[...] ja sitte se kun isä rupes talven aikana jo perunoita paperipussiin ja laitto semmoseen isoon puulavaan ne alakerrassa ja, tota, ne rupes siintä sitten kasvamaan, ja kun ensimmäinen lumi lähti pois meidän pieneltä rinteeltä, ni se laitto ne perunat sit sinne. Mut monta kertaa ne joutu laittamaan ressua päälle, ettei ne paleltuneet, ja sitte laittovat puunpaloja sinne palamaan, että se halla ei syöny niitä perunoita. Ja mä muistan sitte, ku isä haki semmosia pieniä perunoita, yhden tai kahden litran verran semmosii pieniä perunoita, ja sit hän keitti ne, kun ei kellään ollut vielä uusia perunoita. Kaikki söivät viel vanhoja perunoita, kun ei silloin tuotu muualta Euroopasta. Ja siin sit syötiin sillin kanssa ja se oli kyllä kerta kaikkiaan hyvää ruokaa. Ja ilman muuta kala oli kans sitte, joka oli suolattu lohta taikka... mitä me löydettiin, saatiin onkimalla ja, tota, talvisaikaan matikoita, vaikken mä kyl paljon muista siintä, ko matikkasoppaa vissiin ja... Kaikki tommost pikkujuttuja jäi mieleen mutta etupäässä oli just se, ku se kevät tuli niin siitä mullon aina hyvä mieli, mut mä en koskaan tykänny, ku syksyt rupes tulemaan. Ku tuli niin pimeää. Että... ei ollu oikeen, ei ollu kiva fiilinki siintä, että... se multa aina jäi se syksy, kun aurinko meni alas kolmen, neljän aikaan iltapäivällä, että tuli jo pimeä. Sit mä tulin koulusta, jos mä jäin arestiin jonkun asian takia, mä tuun neljän jälkeen, ni on niin pimeää, ettei kunnolla nähny mitään ennenku lumi tuli. [...]

Jack, Castlerag, NSW

Please note. The original memories were spoken in Finnish.

Jack speaks:

[...] Well, about music business. My Dad bought a piano – he organised a piano for us, and I was then, maybe ten years of age. I took piano lessons for about a year. Then I got bored with it, because that piano teacher, the banker’s wife, was always totally screwed up with Valium. She nodded [to sleep] at the other end of the piano, and I had to figure out somehow how the notes were supposed to go, and I had to play the kind of music that didn’t interest me one bit. And I wanted to play Beatles songs, and other rock pieces, and I asked this teacher if she could make arrangements from those songs, so I could practice them. “Na-ah, you have to play these from this Aaron book here,” and then she fell asleep again. That was the end of me practicing piano. [...]

___

Jack kertoo muistojaan:

[...] No, noista musiikkihommista, ni isä osti pianon, hommas pianon meille, ja mä olin sillon, oisinko mä ollu 10-vuotias. Kävin pianotunneilla vuoden verran. Sitte mä kyllästyin siihen, se oli se pianon opettaja aina semmosessa valiumipöllyssä, pankinjohtajan vaimo, se nuokku siinä pianon päässä, ja mun piti jotenki yrittää funtsia miten nää nuotit menee ja sit piti soittaa sellasta musiikkia, mikä mua ei oikeestaan yhtään kiinnostanu. Ja mä oisin halunnu soittaa Beatleksiä sillon, ja kaikkia muita rokkikappaleita, ja mä kysyin sitte tältä opettajalta, voisko hän niinku tehä sovituksia niinku niistä kappaleista, mä voisin niitä opetella. E-ei, ku näitä pitää soittaa tästä Aaronin vihkosta, sit se nukahti uudestaan. Mulla jäi se pianonsoitto siihen. [...]

Juha and Annika, North Rocks, NSW

Please note. The memories were originally spoken in English.

Annika speaks:

[...] I have spent time in forests. Because of my Father; he was a forester. I have sort of been connected to the forest since I was very little and [connected to] what happened in the forest and the birds and everything else. They [those experiences] have always come forward very strongly. And what I… aah, one beautiful memory…. We were traveling in Lapland, and we had an American exchange student staying with us for the summer. I was about 15 years old, and then they [the family] showed Finland to the exchange student, and Pappa – we called Dad ‘Pappa’ – Pappa was working and his area of responsibility was the whole Finnish Lapland and the forests of Lapland. And he then organised for us to be able to spend nights in the huts owned by the Ministry of Forestry, and we traveled with him and at the same time he was working and we got to see Lapland. That is how we went to Lapland. It was summer; it was ’65. The rainiest summer I can remember, and the coldest. Maximum temperature was 15 degrees [Celcius], and it always rained and it was always windy. And the American girl said, “So, is it ever warm here in Finland?” We defended strongly, “Sometimes it is”, but, really, it was a really awful summer in that sense. But there, in Lapland, it was a good thing. Even though it drizzled and it was cool, we were able to walk a fair bit, and one night we went to a small lake, maybe it was more of a pond, a lake, or a pond, next to a Lappish mountain. And Pappa had to test the fishing. This is what I was told; I don’t know whether it was true or not. We went there with our fishing rods and it was, well, pretty late at night and as cold as a sin and… ha ha ha… and we started fishing, and right away we started catching fish. The fish just kept coming and coming and coming and coming. And this is not one of those fish stories. [...]

Juha speaks:

[...] We had a crazy amount of boats. More boats than people on the island. So it started at first with rowing through the closest straits. We did 20- to 30-kilometre rowing trips per day, and [when] we got the first motorboat, we started making longer trips. Then later we bought a fishing boat, which we drove from Hanko to Turku and back, and… And then I had a sailing boat, which I sailed around the Åland Islands, and I had it while studying in Helsinki. It was exactly…. I bought the sailing boat at the same time when I met Annika. I kept it for a few years, and then I sold it. And so… I learnt a lot there. We were really good fishermen. It was tough, physical work, under very demanding circumstances. The amount of physical work led to eating huge, huge proportions. And a lot of fish. So it is… probably the most… affected me very much… my childhood. [...]

____

Annika kertoo muistojaan:

[...] Metsäs oon ollu. Mun isän takii, ku se on metsänhoitaja. Mä oon paljo niinkun kiinnittyny jo pienest pitäen niinku metsään ja mitä metsäs tapahtuu ja linnut ja kaikki nää, ne on tullu aina voimakkaasti aina esille. Ja se mikä mulla... ah, yks ihana muisto. Me oltiin Lapis käymäs ja meil oli amerikkalainen vaihto-oppilas, sillon asu meillä sen kesän. Mä olin niinku viistoisvuotias ja sit ne näytti Suomee sille, ja pappa, sanottiin isäpapaks, pappa ni oli, tota, töissä ja sen vastuualueella oli koko Suomen Lappi ja sen Lapin metsät ja se sit järjesti meille, et me saatiin olla metsähallituksen kämpissä aina öitä, ja sit sen kans niinku matkustettiin ja se oli samal niinku töissä ja me sit saatiin nähdä Lappia. Silla lailla me mentiin Lappiin. Oli se kesä, se oli –65. Sateisin kesä mitä, tota, mä vieläkään muistan, ja kylmin. Maksimi lämpötila oli noin 15 astetta ja aina sato ja aina tuuli. Ja se amerikkalainen tyttö sanokin, että tota et, eiks tääl Suomes oo koskaan lämmintä. Me sit puolusteltiin kauheesti, onhan joskus, mut se oli kyl todella surkee kesä siin mieles. Mut siel Lapissa se oli hyvä asia. Vaik siel tihuutti ja oli viileetä, ni sit me jaksettiin kävellä aika paljon, ja yks ilta ni me mentiin sellaselle pienelle järvelle, se oli ehkä lampi enempi, tunturijärvi tai –lampi. Ja papan piti testata sitte kalat. Näin mulle sit kerrottiin, en tiedä olikse totta vai ei. Mentiin sinne onkinemme ja, tota noin, se oli aika myöhä ilta ja oli kylmä ko synti ja, ha ha ha, ja siel me pantiin se onki veteen ja heti alko tulla kalaa. Tuli ja tuli ja tuli ja tuli. Ja sit tää ei oo mikään kalajuttu edes. [...]

Juha tells his memories:

[...] Meil oli hurja määrä veneitä. Enemmän veneitä ku ihmisii saarella. Siis se lähti liikkeelle ihan siitä, et me ensin soudettiin lähisalmet, tehtiin 20-30 kilometrin soutureissuja päivässä ja saatii ensimmäinen moottorivene, ruvettii tekee sellassii pidempiä reissuja. Sit myöhemmin ostettiin semmonen kalastajavene, jolla me mentiin Hangosta Turkuun ja takasi ja... Ja sit mulla oli purjevene, jolla mä menin Ahvenanmaan ympäri ja mul oli se Helsingissä opiskelija-aikana. Se oli just, mä hankin purjeveneen just sillon, ku mä Annikan tapasin. Pidin sitä muutaman vuoden ja sit myin. Ja siis niin... siellähän mä opin hyvin paljon. Mehän oltiin todella niinko kovii kalastajia. Et kovaa fyysistä työtä, hyvin niinku rajuis olosuhteis. Sit se fyysisen työn määrä sitte niinku aiheutti sen, et me syötiin kans aivan, aivan mielettömästi. Ja paljon kalaa. Et se on... varmaan eniten... hyvin paljon vaikuttanu muhun... lapsuuteen. [...]

Tia, Julia and Mia, Surfers Paradise, QLD

Please note. The memories were originally spoken in Finnish.

Julia speaks:

[...] We dug tunnels in the yard, and there was so much snow that…. Dad, when he plowed the snow, the piles were really high. We dug tunnels and we played in them. It was like a slide, since it was so icy. And then there is a sad memory about my rabbit, whose name was Kollo. And his name was Kollo [Idiot] only because when we bought it, the person who owned the rabbits said, “Come on now, you idiot”, and I thought it was his name. So he got the name Kollo. But he died in winter and I remember my Dad coming – at the time they were building a house in Espoo – so he came and he buried him and it was hard for him to dig [out] the frozen ground, really deep, to be able to bury the rabbit, because I was so…we were all devastated about him dying. [...]

Tia speaks:

[...] Yeah, well [there’s] one thing that I really don´t remember well since I was only four years old, but my Dad made me participate in a cross-country skiing competition. And then… it was a very short round, and he held me upright so that I wouldn’t fall down, and he carried me to the finishing line. And that is the only prize I have ever won. We still have the spoon. And I didn´t get gold, even though my Dad carried me there, hah hah.… Got the bronze sort of spoon, but [it’s] the only one that I have ever won anywhere. [...]

Mia speaks:

[...] A midsummer night story…. We always went to Jurva for midsummer because the whole family lives in Jurva, and they have a habit. There are two brothers there, and they always start a midsummer night fight. And what other crazy things do they do? One midsummer, we went there and we wondered what the blokes were doing, sitting there. There was a… well, a big anthill. The blokes were sitting on that. Three blokes, sitting naked on the ants´ nest. So they were trying [for], what is it…? The Guinness record of who could sit on the anthill for the longest time, hah hah…. Yeah, those sorts of memories [come to mind]. They got it. They sat there forever. Crazy men. Crazy men there. For sure, the ants crawled all over the place. Yuck. [...]

_____

Julia kertoo muistojaan:

[...] ... ni aina talvella, siin pihassa, me kaivettiin sellasii tunneleita siihe pihalle, kun oli niin paljon lunta, että...iskä, ku se kolas sitä lunta ni aina kauheen korkeita. Me tehtiin tunneleita ja me mentiin sielt alta. Se oli niinku liukumäki, ku se oli niin jäistä. Ja sitte surullinen muisto on, ku mun jänis, jonka nimi oli Kollo. Ja sen nimi oli Kollo vaan sen takii, ku me käytii ostaa se, ni se joka omisti niitä jäniksii, sano ”tuu nyt kollo sieltä” ja mä luulin, et se on sen nimi. Ja sen nimeks tuli Kollo. Mut niin se kuoli talvella ja mä muistan meijän isä tuli, ne oli silloin rakentamas taloo Espooseen, ni se tuli sinne ja sen piti mennä hautaan se ja se joutu kauheesti routast maata kaivamaan vaikka kuinka syvälle, että se saa haudattuu sen jäniksen, ku mä olin niin... me oltiin kaikki niin kauhuissaan, et se kuoli. [...]

Tia kertoo muistojaan:

[...] Joo, no yks mitä en kyl nii hyvin muista, ku mä olin varmaan vaan 4-vuotias sillon, mut tota isä pisti mut osallistumaan sellasiin hiihtokilpailuihin ja sitte... se oli ihan pieni lenkki näin ja se muka piti mua pystyssä etten mä kaatunu, mut sehän kanto mut sinne maaliin. Ja se on ainut mitali mitä mä missään oon ikinä voittanu. Meillon vieläki se lusikka. Enkä mä ees saanu kultaa, vaikka isi kanto mut sinne hahhahah... tuli pronssi, sellanen lusikka, mut ainoa mitä mä oon missään voittanu. [...]

Mia kertoo muistojaan:

[...] Sellanen juhannustarina, ko me aina juhannuksena mentiin Jurvaan, ku meillä koko suku asuu Jurvassa ja niillä on sellanen tapa siellä, ku siellä on kaks veljestä ja ne aina tota tekee juhannustappelun ja mitähän vielä hulluu siel on. Ni tota yks juhannus me mentiin sinne ja me katottiin mitähän noi ukot istuu tuolla, semmonen tota noin iso muurahaispesä. Ne ukot istu siinä. Ne kolme ukkoo, alasti istu muurahaispesässä. Ni ne teki tota, mikä tää on... Guinnessin ennätystä, et kuka pystyy istuun pisimpään muurahaiskedon päällä hehhehheh... Joo, semmonen muisto. Sai ne sen. Ne istu siellä vaikka kuinka kauan. Hullu ukko. Hullut ukot siellä. Kyl kai ne meni joka paikkaan ne muurahaiset. Hyi. [...]

Pirkko, King´s Cross, NSW

Please note. The original memories were spoken in Finnish.

Pirkko speaks:

[...] Two sisters, older ones, stayed in Finland, they were married already. At first I got really excited. I thought, “Oh my God”, you know, real nice [leaving to go to Australia]. I had a picture in my mind of this huge world, totally terrifying. And I got terribly excited, and my brother did too. We buried all our old mattresses and old things in our garden; we took nothing to the [second-hand] shops. Dad shoveled the pits and then we buried everything and everything had to be got rid of, since we could only take a suitcase and the clothes we were wearing. Then there came a feeling that… that, listen, I went to cry there, that… “No-o-o, I can’t leave my country, my Finland and my friend!” I cried upstairs in secrecy after all the things were gone. I did not say a word to anybody about it. I didn’t want to. I thought it was fun to go see the world, but what would happen to my friends and our house? It was my home and everything. I did not say anything to anybody about that. Nobody knows up ‘til today. [...]

Pirkko kertoo muistojaan:

[...] Kaks siskoo, jäi vanhinta, ne oli naimisis jo, ne jäi Suamee. Mä enstee tulin hirveen excited, mä aattelin, että oh my God, että you know että ihan kiva, että sellanen kuva, että suurmaailma ja ihan kauhia. Ja mie innostuin ihan hirveesti, ja veljen kanssa. Me vaan haudattiin kaikki meidän patjat ja vanhat tavarat sinne meijän puutarhaan, ei me mitää niinku viäty kauppaa. Iskä kaivo kuapat ja kaikki haudattii vaa ja kaikki piti hävittää, ku ei voinu ottaa ku matkalaukku vaa ja vaatteet päälle. Sit mulle tuli sellanen tunne, että... mie menin sinne kuule itkemään että... e-e-en mie voi jättää miun kotimaata, Suomen maata ja mun kaveria. Mä tietsä salaa itkin siäl yläkerras, kun kaik tavarat ol viäty. En mie sanon kellee mitää. Mie en halunnu. Mie aattelin, että kivahan se on lähtä maailmalle, mut mites mun kaverit ja meijän talo, se oli mun koti ja kaikki. En mie mitää kellee sanonu siittä. Ei kukaa vieläkää tiijä. [...]

Book Launch in Brisbane 20.5.07

Finns Down Under. Kielisten maassa was launched by the Ambassador of Finland, Mr Glen Lindholm. Kirsi standing on the left.

Finns Down Under. Kielisten maassa-kirjan julkisti Suomen Australian suurlähettiläs Glen Lindholm. Kirsi seisoo vasemmalla.

The book launch took place on Sunday the 20th of May 2007 at QPAC, in Brisbane, during the Festival of Classics event. The Festival of Classics marks the 50th anniversary of the death of Jean Sibelius and the 150th anniversary of the birth of Edgar Elgar. The Festival is organised by 4MBS and QPAC in Brisbane.


The book launch took place at Lyrebird restaurant during The Haunting Flute of Finland event after the Gala Performance. The restaurant served a fixed menu of everyday Finnish foods: pea and ham soup, raw salmon, cabbage rolls and blueberry cake. Unfortunately the event started half an hour late because of the earlier Festival Gala Performance at the Concert Hall running late. The idea was that I would go to the QPAC Shop after the launch to sign books.



Unfortunately the launch speeches were organised towards the end of the event so I missed the signing at the shop. My sincere apologies to those who did not come to the restaurant but only to the shop and did not find me there. Please contact me if you missed me on the day.

___

Kirjan julkistaminen tapahtui sunnuntaina 20.5.2007 QPACissa (Queensland Performing Arts Centre), Brisbanessa, Festival of Classics-tapahtuman yhteydessä. Festival of Classics juhlii Jean Sibeliusta ja Edgar Elgaria. Edellisen kuolemasta tulee kuluneeksi tänä vuonna 50 vuotta, jälkimmäisen syntymästä 150 vuotta. Festivaalin järjestäjinä toimivat paikallinen klassisen musiikin radioasema 4MBS sekä QPAC.

Kirjan julkistaminen tapahtui Lyrebird-ravintolassa The Haunting Flute of Finland-tapahtuman yhteydessä. Menu oli keskittynyt suomalaisiin kotiruokiin: hernekeittoon, graaviloheen, kaalikääryleisiin ja mustikkakakkuun. Tapahtuma alkoi puoli tuntia myöhässä johtuen edellisestä Festival Gala-esityksen pitkittymisestä konserttihallissa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti olla QPACin kirjakaupassa tavattavissa julkistamisen jälkeen. On myöskin valitettavaa, että julkistamispuheiden pito oli järjestetty Lyrebird-ohjelman loppuun, joten en ehtinyt kirjakauppaan laisinkaan.

Olen pahoillani, jos tulit turhaan tapaamaan minua kirjakauppaan. Toivottavasti otat yhteyttä, jos näin kävi.

Anja and Seppo, Cornubia, QLD

Please note. The original memories were spoken and written in Finnish.

Anja speaks:

[...] It was in the ´60s, at the age of 15, when we had a school holiday, the potato harvest vacation for two weeks. I picked spuds down at the field in a heavily drizzling rain, and I can remember how long the rows seemed and [the feel of] that wet soil in between my fingers. And gray… everything was gray – the leaves had fallen from the trees and the atmosphere was so gloomy, so maybe it was then when the yearning was born for somewhere warm and sunny… it was September with a continuous, gloomy, thin rain and flat scenery and no houses anywhere near.

Seppo wrote:

One of my saddest memories is related to the Seutula airport. My parents decided to leave for Australia in 1959. There were six of us brothers in addition to my parents. Also, our grandparents were in contact with us every day, and they were very close to us. If the whole family had disappeared, it would have been the end of the world for Grandpa and Grandma. It was taken into account that I had a long-standing girlfriend and I was chosen to stay in Finland as a ‘consolation prize’. I remember how the airplane disappeared into the distance. How many years it would take, before we would meet again? It was hard to hold back the tears.

___

Anja kertoo muistojaan:

[...] Tossa 60-luvulla, 15-kesäsenä ku saatiin koululoma, perunannostoloma pariks viikkoo, ja siellä alhaalla pellolla sitten kuokin yksinään oikeen surkean tihkusessa vesisateessa, ja voin muistaa kuin pitkiltä ne perunapenkit tuntu, ja se kostee multa sormien välissä. Ja harmaata, kaikki oli harmaata, lehdet karisseet puista ja niin ankee tunnelma, että sillon mahdollisesti viimestään sytty se kaipaus sinne lämpimään ja aurinkoon... Se oli syyskuuta ja tasasen tappava pieni sade ja sitte vielä matala maisema eikä taloo lähettyvilläkää.


Seppo kirjoitti:

Yksi haikeimmista muistoistani liittyy Seutulan lentokenttään.Vanhempani päättivät lähteä Australiaan 1959. Meitä oli vanhempien lisäksi kuusi veljestä. Myös isovanhemmat olivat päivittäisessä kanssakäymisessä ja hyvin läheisiä. Koko perheemme katoaminen kuvioista olisi ollut vaarille ja mummulle elämän loppu. Ottaen huomioon, että minulla oli pitkäaikainen tyttöystävä, minut valittiin jäämään Suomeen ”lohdutuspalkinnoksi”. Muistan miten lentokone häipyi horisonttiin. Kuinka monta vuotta menisi ennen kuin taas tavataan? Vaikea oli pidättää kyyneleitä.

FYI: Brisbane Book Launch Date

Please see the following link:
http://www.4mbsclassicfm.com.au/

As part of the Festival of Classics at QPAC in Brisbane, Finns Down Under book will be launched next Sunday 20th of May at 4pm, at Lyrebird Restaurant during the "The Haunting Flute of Finland/ Scandinavian Sweet and Savoury Delights" happening. Bookings 07-3840 7598. I will be at the QPAC Bookshop later on available for a chat and signing the books.

There will be a free event starting 11.45 am on the same morning at the Concert Hall Foyer, following Minstrel Gallery and Cascade Court. Scandinavian delicacies available plus local talents performances.

Festival Gala Performance (including Sibelius` 5th Symphony) starts at 2pm. Booking through QTIX 136 246 www.qtix.com.au

If you will be present and happen to see me, I would be happy if you came to say hello!

Cheers,
Kirsi

Matti, Balcatta, WA

Please note. The original memories were spoken in Finnish.

Matti speaks:

The thing that I remember from Finland is that I used to run around on a rocky hill that was close by. I was not even at school age then. Then there, inadvertently, I stepped on a piece of broken glass, and that created a long cut on the sole of my foot, and there was a fair amount of blood coming out. I managed to get home; the distance was not more than a few tens of metres anyway, and immediately cold water was poured into a bowl and my foot put into the bowl. The next thing I remember of the whole episode, is being in my own bed and around it were three or four women from the neighborhood, with concerned expressions, looking at me. Afterwards I understood the situation – most probably I had lost so much blood that I lost consciousness. The district nurse was then called upon. The nurse thought, “If the cut is (so and so) long, it needs to be stitched by a doctor.” And at home, the situation was thought in a light that how the cut could be measured, since there was as much blood coming out as from the ox´s throat. And sometimes it has come to mind that the basis of that sort of thinking is: when one is an ordinary labourer´s child, what is the point? That might be a bit of a pessimistic conception, but sometimes at the end of the 40s, at the beginning of the 50s when the incident happened, (I don´t remember the year), it is possible that sort of attitude was still round. [...]

Matti kertoo muistojaan:

Se minkä minä muistan Suomesta on se, kun läheisellä, kallioisella mäellä kävin juoksentelemassa pikkupoikana. En ollut vielä edes kouluikäinen. Siellä sitten epähuomiossa tuli astuttua jonkun pullonpohjan päälle ja siitä tuli niin pitkä haava jalkapohjaan, että siitä tuli oikein vaan reippaasti verta. Minä pääsin takaisin kotiin, eihän sitä ollut kuin muutama kymmenen metriä matkaakaan, niin heti alkajaisiksi kylmää vettä pesuvatiin ja jalka pesuvatiin. Seuraava minkä minä muistan on, koko asiasta, on se että minä olin omassa sängyssä ja ympärillä läheisen seudun naisihmisiä jotain kolme neljä kappaletta huolestuneen näköisinä katselemassa minua. Jälkeenpäin näen asian niin, että siinä tilanteessa todennäköisesti menetin niin paljon verta, että menetin tajuntani. Asiasta käytiin sitten soittamassa paikkakunnan terveyssisarelle. Terveyssisar oli sitä mieltä, että jos se haava on niin ja niin pitkä niin sitten pitää mennä lääkärille hakemaan tikkejä siihen. Ja kotona nähtiin asia sillä tapaa, että milläs sitä rupee mittaamaan, ku verta tulee ku härän kurkusta. Ja joskus on tullut mieleen, että se oli ehkä taustaltaan sitä asiaa, että kun on tavallisen työmiehen kakara niin mitä sillä on väliä. Se on ehkä hieman pessimistinen näkemys asiasta, mutta joskus 40-luvun lopulla, 50-luvun alussa kun se tapahtui, en minä muista vuosilukuakaan, on mahdollista, että sellaista asennetta vielä oli jäljellä. [...]

Tuula and Esa, Canberra, ACT

Please note. The original memories were spoken in Finnish.

Esa speaks:

[...]

We had indeed been dating, and then…. We probably started when I was 17 and you were 16, and… well, we had been going out for a while, and Tuula lived in Peräkylä in Teuva. And at the young people´s club in Perälä there was… they had bingo regularly– was it on Tuesday nights? Yeah. And then [for] people from Kauhajoki, there was a bus service to the bingo, and for me, it was six kilometres to the village centre. I took the bus – I wonder when the bus left? Maybe it was around 5.30, and I rode my bike to the village and then took the bingo bus. And then in the bingo bus, when it collected folks along the way…. They were older people, and they always kept wondering…. The bus went to Perälä and all the elderly [folk] went to the bingo and…

Tuula:

…to the clubhouse.

Esa:

…to the club house, and it was right next to Tuula´s place, so I always went straight to Tuula´s, and [then later] at night when the bingo was over and the bingo bus left, I went on the bus and… ha ha ha, and… so, so… and the old folks, they were really baffled, thinking, “What is that young bloke [doing]? He comes to bingo. He is never seen at bingo, and then he leaves with the others again.” But….

Tuula:

And one more special thing was that the old ladies always returned with coffee packets or some other winnings, but this boy returned waving two [empty] hands, ha ha ha…

Esa:

Yeah. Never won anything at bingo, and they were so curious, and I never said anything to them! Ha ha ha... I did not reveal to them that I had… ha ha ha.... It is easy to understand how it created a lot of curiosity, because I was totally different from everybody else, ha ha ha… in the bus. But I did get to date…

Tuula:

…Dating trips.


Esa:

Mmm... [I] got to go and see the loved one for the whole Tuesday night. Ha ha ha… didn´t have to pay anything! Which was really important for a student. And the bus driver, he never said anything to me.… Of course, the bingo organisers paid for… for the trips, so nobody paid anything…. They really wondered why I never won anything, but they didn´t know how much I won. Ha ha ha… You could really see that they were totally intrigued about what was going on.… [For] a couple of years, it went on…

Tuula:

Then you got your driver´s license.

Esa:
Less than two years, maybe one year [later].… When I got my license, the situation changed. [...]

____

Esa:

[...]

Oltiin tosiaan seurusteltu ja tuota nin... me alotettiin vissiin, ku mä olin 17 ja sä olit 16 ja... tuota nin, sit ku oltiin jonkin aikaa seurusteltu, nin me sitte, kun Tuula asui Teuvalla Perälänkylässä ja Perälän nuorisoseuralla oli sitten, tuota nin... siellä pyöritettiin bingoa aina, olikohan se tiistai-iltaisin? Joo. Ja, ja sit ne oli, tuota, Kauhajoelta, sinne bingoon oli linja-autokuljetus ja mulla oli itellä kotoa sellanen kuus kilometriä Kauhajoen kirkolle. Mä menin sitte, tuota nin, koskahan se linja-auto lähti sinne? Oiskohan se lähteny joskus puoli kuuden maissa se ois lähteny, ni mä menin pyörällä kirkolle ja sieltä sitte bingoautoon ja bingoautossa, sitte ku se keräs porukkaa välillä matkalta niin sinnehän tuli sitten sellasta iäkkäämmän puoleista porukkaa sinne bingoautoon ja niitä kauheesti askarrutti aina... sittenhän se meni Perälään ja kaikki, tuota nin, vanhukset tuota meni bingoon ja —

Tuula:

Nuorisoseuralle.

Esa:

Nuorisoseuralle ja nuorisoseuran talo oli ihan Tuulan kodin naapurissa, nin tuota, mä menin sitte, tuota nin, Tuulan tykö ja sitte illalla, ku bingo oli ohi ja bingoauto lähti, ni mä menin sitte bingoautoon ja hah hah hah ja tuota.. niin niin... ja niitä vanhuksia sitte, niitä todella askarrutti se, että mikä tuo nuori poika on. Se tulee bingoon. Koskaan sitä ei bingossa näy ja sitte se taas lähtee pois, mutta tuota –

Tuula:

Ja mikä vielä oli erikoista, että mummelit tuli aina kahvipaketit tai jotkut muut voitot kädessä bingoautosta, mutta tää poika tuli kahta kättä heiluttaen hah hah hah...

Esa:

Joo. Ei koskaan voittanu bingoskaan mitään ja niitä hirveesti kiinnosti ja mä en koskaan puhunu mitään! Heh heh heh... Että mä en niinku paljastanu heille sitä, että mä hah hah hah... Niinku hyvin voi kuvitella, että se herätti valtavasti uteliaisuutta, ku mä olin täysin erilainen siinä heh heh heh... koko autossa. Mutta pääsipä sitä kattoon—



Tuula:

Riiausreissuja.

Esa:

Mmm... pääsipä sitä rakastansa kattomaan sitte tiistai-illan. Hah hah hah... eikä tarvinnu maksaa kyydistä! Mikä tietysti nuorelle koululaiselle oli erittäin tärkee asia. Eikä linja-autonkuljettaja, ei se mulle koskaan mitään siitä puhunu... että, että tietysti bingo maksoi niille... niille kyydit, että eihän niitä kukaan muukaan maksanut... Mutta tosiaan ne ihmetteli, että mä en voittanu bingossa mitään, mutta ne ei tienny kuinka paljo mä voitin. Hah hah hah... Näki selvästi, että niitä todella askarrutti, että mikä ihme tuossa nyt oikeen on... pari vuotta varmaan...

Tuula:

Sit sä sait kortinkin.

Esa:

Vajaa pari vuotta, ehkä vuoden verran... sit ku sain ajokortin, ni sitte tilanne muuttui. [...]

General Information

A new print of books is for sale at the moment. Unfortunately the price has gone up because there are no sponsorships from the printer or anybody else. The price is AuD 75 plus postage. Please enquire via email address which is provided on the right side.

I am very pleased with all the feedback I am getting from the book. Please keep them coming. Any feedback is appreciated with enthusiasm.

I am also happy to let you know that the following libraries have purchased the book:

Library ran by the Canberra Finnish Society, ACT
Library ran by the Finnish Society of Melbourne, VIC
Library ran by the Gosford Finnish Club, NSW
Library ran by the Sunshine Coast Finnish Social Club, QLD
Logan City Library, Logan City, QLD

¤¤¤

Pieni painos kirjoja myytävänä. Valitettavasti hinta on noussut, koska lisäpainoksessa ei ole enää sponsoritukea. Se on nyt $75 per kirja. Postikulut erikseen. Asiasta voi tiedustella sivupalkista löytyvästä email-osoitteesta.

Olen saanut kirjasta hyvää palautetta, mikä tietysti on ilahduttanut kovasti. Palautetta voi lähettää sivupalkissa olevaan email-osoitteeseen. Luen kaikki saamani palautteet kiitollisen innokkaasti!

Erikoisen ilahtunut olen siitä, että kirjan ovat hankkineet kokoelmiinsa seuraavat kirjastot:

Canberran Suomi-seuran kirjasto, ACT
Melbournen Suomi-seuran kirjasto, VIC
Gosfordin Suomi-seuran kirjasto, NSW
Sunshine Coastin Suomi-seuran kirjasto, QLD
Loganin kaupunginkirjasto, Logan City, QLD