Matti, Balcatta, WA

Please note. The original memories were spoken in Finnish.

Matti speaks:

The thing that I remember from Finland is that I used to run around on a rocky hill that was close by. I was not even at school age then. Then there, inadvertently, I stepped on a piece of broken glass, and that created a long cut on the sole of my foot, and there was a fair amount of blood coming out. I managed to get home; the distance was not more than a few tens of metres anyway, and immediately cold water was poured into a bowl and my foot put into the bowl. The next thing I remember of the whole episode, is being in my own bed and around it were three or four women from the neighborhood, with concerned expressions, looking at me. Afterwards I understood the situation – most probably I had lost so much blood that I lost consciousness. The district nurse was then called upon. The nurse thought, “If the cut is (so and so) long, it needs to be stitched by a doctor.” And at home, the situation was thought in a light that how the cut could be measured, since there was as much blood coming out as from the ox´s throat. And sometimes it has come to mind that the basis of that sort of thinking is: when one is an ordinary labourer´s child, what is the point? That might be a bit of a pessimistic conception, but sometimes at the end of the 40s, at the beginning of the 50s when the incident happened, (I don´t remember the year), it is possible that sort of attitude was still round. [...]

Matti kertoo muistojaan:

Se minkä minä muistan Suomesta on se, kun läheisellä, kallioisella mäellä kävin juoksentelemassa pikkupoikana. En ollut vielä edes kouluikäinen. Siellä sitten epähuomiossa tuli astuttua jonkun pullonpohjan päälle ja siitä tuli niin pitkä haava jalkapohjaan, että siitä tuli oikein vaan reippaasti verta. Minä pääsin takaisin kotiin, eihän sitä ollut kuin muutama kymmenen metriä matkaakaan, niin heti alkajaisiksi kylmää vettä pesuvatiin ja jalka pesuvatiin. Seuraava minkä minä muistan on, koko asiasta, on se että minä olin omassa sängyssä ja ympärillä läheisen seudun naisihmisiä jotain kolme neljä kappaletta huolestuneen näköisinä katselemassa minua. Jälkeenpäin näen asian niin, että siinä tilanteessa todennäköisesti menetin niin paljon verta, että menetin tajuntani. Asiasta käytiin sitten soittamassa paikkakunnan terveyssisarelle. Terveyssisar oli sitä mieltä, että jos se haava on niin ja niin pitkä niin sitten pitää mennä lääkärille hakemaan tikkejä siihen. Ja kotona nähtiin asia sillä tapaa, että milläs sitä rupee mittaamaan, ku verta tulee ku härän kurkusta. Ja joskus on tullut mieleen, että se oli ehkä taustaltaan sitä asiaa, että kun on tavallisen työmiehen kakara niin mitä sillä on väliä. Se on ehkä hieman pessimistinen näkemys asiasta, mutta joskus 40-luvun lopulla, 50-luvun alussa kun se tapahtui, en minä muista vuosilukuakaan, on mahdollista, että sellaista asennetta vielä oli jäljellä. [...]