Media release links

Media releases by the Migration Museum, Adelaide, SA, Australia.

http://www.history.sa.gov.au/media_releases/release07_images.htm

http://www.history.sa.gov.au/media_releases/release07.htm

Valto, Cowra, NSW

Please note. The original memories were spoken in Finnish.

.

Valto speaks:

.

What I remember are the summer memories… Mainly the summer scents beginning when the icy ground starts melting, the plowed field smells, the first smells of grass and birch trees, and then there is the wild rosemary, the powerful rosemary. All of these are in the countryside. Of course towns have their own scents too, but I am not particularly interested in them. And then there is the berry-picking season… the smell of just-picked berries, I remember. I was always sniffing them, the blueberry baskets… It is like here in Australia… I keep sniffing the needles of the pine trees, and even though the birch trees do not grow very well here, there is still a faint smell there. I am trying to make that lilac there grow. There was a flower on it this morning, and I already went and sniffed it. So my memories are based mostly on scents. Like that open-fire oven… it is nice when I take the hot ash out with a broom made out of pine tree branches… my childhood comes to mind… the summers I spent in Tupala… Those summers have been in my mind often. For example, hacking off the bark from logs, bark just stripped off from the pine or spruce tree - it was a powerful smell. There are other memories from Finland also, but somehow my memories are always attached to smells, different scents, and they bring other things to mind. [...]

.

________

.

Valto muistelee:

.

Mitä minä muistelen täällä on ne kesäiset muistot...Etupäässä ne kesän tuoksut alkaen heti siitä kun maa sulaa ja kynnetty multaki haisee ja sitte tulee ne ensimmäiset ruohot, vahvat ruohon hajut ja koivuntuoksu, sitten tulee suopursut, mahtavat suopursut. Nää on siellä maalla, onhan ne kaupungissaki omat tuoksunsa, mutta en minä niistä ole erityisemmin kiinnostunut. Ja sitten ne marja-ajan, poimittujen marjojen tuoksu, erityisesti niinku hilla-astioitten tuoksu, ne minä muistan, minä olin aina nuuskimassa niitä. Mustikka-astioita...Minä niinku täälläki tosiaan näitä mäntyjen neulasia nuuskin ja vaikka nuo koivutki aika huonosti täällä kasvaa, niin on niissä jonkulainen tuoksu kuitenki.Yritän tuossa sireeniä saaha kasvamaan. Oli siinä yhessä jo yks kukkaki tänä aamuna. Minä kävin sitä jo nuuskimassa. Niin että ne meikäläisen muistot tahtoo olla etupäässä tämmösiä tuoksuihin perustuvia. Niinku toiki leivinuuni, se on mukava, kun hiiliä ottaa pois sieltä ja männynoksista tekee semmosen luudan ja sitten tulee lapsuus mieleen sieltä... Tupalassa vietettyjä kesiä...ja varsinki niinku ne Tupalassa vietetyt kesät niin nehän ne on ollu mulla monta kertaa mielessä niinku esimerkiksi pöllien parkkuu, vastakuorittu mänty tai kuusi, oli kyllä mahtava tuoksu. Onhan niitä tietysti muitaki muistoja Suomesta, mutta jotenkin mulla nuo muistot aina liittyy tuoksuihin, erilaisiin tuoksuihin ja ne sitte tuo mieleen muita tilanteita. [...]

Kalervo, Jimboomba, QLD

Please note. The original text was written in Finnish.

Kalervo wrote:

We lived on a large island in Lake Saimaa. On Saturdays there were boats passing the island, carrying people to do food shopping in the main village. In winter, people visited the village by driving horses; this happened only once a month because of the 20-kilometre trip. There was no electricity or running water.

Even today, 60 years later, I can remember: how the March sunlight filters through onto my mother’s hem and feet. She is ironing clothes at the end of the table in the main room of the cottage. The window lattice casts a shadow onto the red-brown plank floor. I am lying on a bed next to the wall. I’ve been sent home in the middle of the school day because I have been complaining of chest pains and indisposition. I feel good because, after getting home, my mother has put me into the bed and she has made ‘norri’, a mixture of hot milk, water and a drop of alcohol. Mother looks like a creature from a fairy tale.

“Mother”, I say, “You look beautiful!” She doesn’t turn her head when she answers, “And you are drunk!”

That was the first and last time I was intoxicated, and I still haven’t totally recovered.

______

.

Kalervo kirjoitti:

Asuimme isossa Saimaan saaressa, jonka ohi kirkkolaivat kuljettivat ihmisiä kirkonkylään lauantaisin viikon muonavaroja ostamaan. Talvisin kirkolla käytiin hevosilla, ja vain kerran kuukaudessa, sillä matkaa oli yli kaksikymmentä kilometriä. Sähköä ei ollut eikä juoksevaa vettä.

Vielä tänään, kuusikymmentä vuotta tapahtuman jälkeen, muistan kuinka maaliskuisen auringon valo siivilöityy tuvan pöydän päässä vaatteita silittävän äidin jalkoihin ja hameen helmaan. Ikkunaruutujen ristikot piirtyvät punaruskealle lankkulattialle. Loion tuvan seinänvierustalla olevassa sängyssä. Minut on lähetetty koulusta kotiin kesken päivän valitettuani rintakipua ja pahoinvointia. Minun on hyvä olla, sillä kotiin päästyäni äiti on laittanut minut vuoteeseen ja tehnyt ”norrin”; kuumaa vesimaitoa, johon on lorautettu tilkkanen pirtua. Äiti vaikuttaa suorastaan satuolennolta.

- Äeti, sanon. -Sinä näötät kaoniile!

Päätään kääntämättä äiti virkahtaa:

- Ja sinä out humalassa!

Se oli elämäni ensimmäinen ja viimeinen humala, enkä ole siitä vieläkään täysin selvinnyt.

Esko, Mt Isa, QLD

Please note. The excerpt is a translation from Finnish.

.

Esko speaks:

.

And then… ha ha ha… there was Grandpa´s brother living on the opposite shore. Nobody ever went there because everyone was scared of him. And… they said he had been to Canada but drank too much beer. They said he was deported. Had been in America also. There he went and… he came back. His name was Janne. And Janne came back and started a farm and then he died. I don´t know when… There were a lot of people going to America and they always sent money. There was money coming every Christmas because they thought Finland was a very poor country. I remember my Mum had dollar notes. But where they lived in America, I don´t know, but… I think my Dad´s parents were born in Minneapolis. I am not certain about this because they died earlier. So money came and then… I remember paperit was put to the fields [Esko might mean here the Finnish expression “pellot pantiin pakettiin”, which means that farmers ceased to cultivate the land]… I don´t know what it means but… the farms were sold, the land and the farms. There was quite a large area of woods… then everyone left for Helsinki. I remember Dad was working in Lohja before we moved to Sweden. I think they were drilling holes in the chalk factory pipe and then they… the pipe fell down, ha ha ha… Lot of dust and bricks everywhere…

[...]

To Sweden, 1964... I remember that... it was really difficult to adjust. Because at that time all the Swedes said that… they had something against the Finns… Forty years afterwards… my parents tried to go back to Finland to live there but they couldn´t adjust there any more. It was very difficult… It was very difficult to adjust when you were very young… to a society where there was a lot of class distinction… well, they always said about Finns that they were poor, they worked hard and they were stupid, didn´t understand. Of course all the Yugoslavs were totally different, and who else…? Greek, Italians, all, but… Finns were never respected. It was very difficult. They do respect in this country. They don´t have it here in Australia, class distinction. How do say that in Finnish?

_______

.

Esko kertoo muistojaan:

.

[...] Ja niin... heh... sit siinä seuraavalla rannalla asu tän mun isoisän veli. Mutta sinne ei menny koskaan kukaan, ku kaikki pelkäs sitä. Ja tota... Ne sano, että se kävi Kanadassa, mutta se joi liikaa kaljaa. Ja sitte ne sano, että he was deported. Oli ollu Amerikassa. Sinne se meni ja... sitte siinä kävi niin, että sitte se tuli takasi ja sen nimi oli Janne. Ja Janne tuli takasi ja sit se alko sille farmille ja sit se kuoli, I don’t know mitä se nyt oli ja... niitä meni paljon Amerikkahan ja ne aina lähetti rahaa. Joka joulu tuli Amerikasta rahaa, ku ne luuli, että Suomi on hyvin köyhä maa. Sen mä muistan, ku mä näin dollarin seteleitä, mun äitillä oli aina dollarin seteleitä. Ja mis ne asu sitte, I don’t know, mutta... mä muistelen että mun isän vanhemmat oli syntyny Minneapolisissa, mut en mä oo ihan varma siitä, ku ne kuoli aikasemmin. Minneapolishan on Michinganin... Sit tuli rahaa ja sit tuli... sit mä muistan, kun pellolle laitettiin paperit. En mä tiedä mitä se tarkottaa, mutta... ne farmit myytiin, metsät ja farmit, siinä oli aika paljon metsää... sitte kaikki lähti tonne Helsinkiin. Sen mä muistan, että mun isä oli Lohjalla töissä ennen ku me lähettiin Ruotsiin. Mä luulen, et ne poras reikiä siihen Lohjan kalkkitehdan piippuhun ja sitten ne tota... se koko piippu romahti sitten hah hah... Paljo oli pölyä ja tiiliskivee joka paikka täynnä...

[...]

Ruotsiin kuuskytneljä... sen mä muistan että... sinne oli hyvin vaikea sopeutua. Koska sillon kaikki ruotsalaiset sano, että... niillä oli jotain suomalaisia vastaan... Neljäkymmentä vuotta jälkeen päin... mun vanhemmat yritti mennä Suomeen asuun eikä ne enää voinu enää sopeutua sinne, se oli hyvin vaikeeta... Se oli hyvin vaikeeta niin nuorena ihmisenä sopeutua... semmoseen yhteiskuntaan missä oli niin paljo class distinction... niin, koska suomalaisista aina sanottiin, että ne oli köyhiä, ne teki kovasti töitä ja typeriä eikä ne ymmärtäny. Tietysti kaikki jugoslaavit oli ihan erilaisia ja mitä siellä... kreikkalaisia, italialaisia, mitä siellä oli, mutta... suomalaisille ei koskaan annettu arvoa. Se oli hyvin vaikeeta. Niinku täällä maassa annetaan arvoa. Täällä ei oo semmosta class distinction, mikä se on?

Kirsti, Sydney, NSW

Please note. The original memories were spoken in Finnish.

Kirsti speaks:

[...] …while in lower classes at high school, I had already been away for the first time, away alone – I took a language course in England during summer. So after that, it came to me that I want to go away again. This was when I was at high school in higher grades, maybe between the second and the third year; I wasn´t yet 18, I would be 18 later in the autumn. I went to the employment agency to whine about how to go abroad and they said, “There is no way”. No way, because I wasn´t yet 18. You have to be 18 to get anywhere. I kept saying, “There has to be a way”, and they kept saying, “No, no, no!” and “Has to be!” and “No, no, no!” Anyway, I went there lots of times to enquire and enquire, “There has to be some way to be able to go” and finally one of the officers said there is a sort of family au pair system in Germany. It is basically meant for 17-year-olds, and one basically becomes a part of that family with the family being responsible because you are a minor and so forth. And then she said only ten adolescents get to go per year from Finland and it is not only during the summer one can go but it is available throughout the year. Then she said, “But there is no point trying, because it is always the kids from Helsinki who get to go”. So it was very… like, forget the whole thing. I insisted, “I could try”, and she said, “Well, there is no point trying because you do not live in Helsinki; only the kids from Helsinki get to go”, but I insisted and argued and she finally gave in and said, “Well, send the application then.” I put the application in. I heard nothing for the year and at the end of May I thought, “It is not going to happen” and then… a week before… the week before the graduation I received a letter from a family in Germany. I was referred to them, and they asked when I could start. A week later I was there. I was really pleased and I went to tell the employment agency about it … They just went, “Oh my!” Ha ha ha, it was like I had this terrible need – there had to be some way, some way, some way to get to go. Isn´t that a typical mentality? “You will not succeed anyway…” [...]

_____

Kirsti kertoo muistojaan suomeksi:

[...] ... ni sillon ku mä olin yläasteella, sillonhan mä oon käyny niinku eka kerran pois, pois yksin, mä kävin Englannis kielikurssilla, ni sen jälkeen mulle tuli sellanen, et mä haluan sit niinko lähteä uudestaan. Ni sillon ko mä olin lukiossa, nin tota... se oli niinku kakkos- ja kolmosluokan välissä, et mä en ollu vielä 18 vuotta, täyttäsin vasta sillon niinko syksyllä 18, et mä kävin niinko työkkärissä siellä vinkumassa, et mites pääsis ulkomaille, ni ne sano, et ”ei pääse”. Ei pääse, kun tota, ei oo vielä 18 vuottakaa. Joka paikkaan pitää olla 18-vuotias. Mä olin vaan, että ”täytyyhän se olla joku keino” ja ne oli vaan, et ”ei,ei,ei!” ja ”täytyy olla!” ja ”ei,ei,ei!” Joka tapauksessa mä kävin siellä monta kertaa sitä niinku kysymässä ja kysymässä, et ”täytyyhän olla tapa millä pääsee” ja sit loppujen lopuks yks niistä, yks semmonen työntekijä sitte sano, että on tämmönen yks, niinku Saksassa, semmonen niinku family au pair-systeemi, et se on niinku 17-vuotiaille tarkotettu nimenomaan, mut se on niinku tavallaan sä meet perheen jäseneksi ja se perhe on vastuussa, ku sä oot alaikänen ja niin pois päin. Ja sit se viel sano, et sinne niinku pääsee vaan 10 nuorta Suomesta vuodessa ja että se ei oo pelkästään niinku sillon kesäksi vaan koko vuoden aikana, ja sit se sano, että ”ei sinne kannata yrittää, ku ne on niitä helsinkiläisiä, jotka sinne pääsee”. Et se oli hyvin... et unohda koko juttu. Mä olin, että ”voihan sitä silti yrittää”, ”no, ei sitä kannata, ku et sä oo Helsingistä, ko ne on vaan helsinkiläisiä, jotka pääsee sinne” ja mä intin ja intin ja sano sitte, että ”no, voithan sen laittaa sen hakemuksen”. Laitoin sen hakemuksen. Ei mitään kuulunu koko, koko niinku sillon vuotena, ja sit mä niinku toukokuun lopulla aattelin, että ”ei siitä varmaan mitään tuu”, niin nin... sitte viikkoo... viikkoo ennen päättäjäisii mulle tuli kirje Saksasta missä tää perhe pyysi sitte multa, et mun on referattu niille ja kuinka nopeesti mä pystyn alottamaan ja mä olin sit viikkoo myöhemmin siellä. Mä olin aika tyytyväinen ja kävin ilmottamassa sinne työkkäriin sitte... Ne vaan, että ”ohhoh!” Hah hah hah, et se oli semmonen kans, et mä niinku, et mul oli sellanen hirvee pakko, et täytyy olla joku, joku, joku tapa millä pääsee. Eiks oo semmonen tyypillinen mentaliteetti: ”Et sä kuitenkaa pääse...”? [...]

Kaya, Logan, QLD

Please note. The original memories were spoken in Finnish.

Kaya speaks:

[...] … So, after that, I have painted all my life… ikons as well as other art practices. The most interesting, or should I say the best, experience in the field of art for me, was the first ikon exhibition in Kuopio. I had painted the Holy Trinity, three angels, for that exhibition. I don´t think it was artistically on a very high level, but I had tried very hard. And it came out at that opening night that the Orthodox congregation of Kuopio, which also happened to be my congregation, wanted to have this ikon for their main church. I went home extremely happy that night… And that ikon is still there. It was, when I last visited the church, next to the archbishop’s chair. I was told that Archbishop Paavali especially liked this ikon. It is the same as what I have on the wall there, only this one is smaller. Both after and before this exhibition, I have exhibited different art works around the world, but this is the one that has stuck in my mind… it was the 1960´s. Yeah, I really remember when I traveled to that exhibition. At that time, you see, we didn´t have our own car. Men had the cars and women used buses. So I came from this exhibition in a bus and I was soooo happy, that I have not been happy ever since, although afterwards, when I have only concentrated in doing art, [and] won several [different prizes and accolades] and all kind of things, opening nights and all kind of nice reviews and everything. But nothing has meant anything. It is just something that clicks once, and then never again. It doesn´t matter if you get all kinds of money prizes like I have and so forth, it hasn’t meant as much to me since. [...]

______

Kaija kertoo muistojaan suomeksi:

[...] Et sen jälkeen minä olen maalannut koko ikäni... ikoneita, myöskin ikoneita muun taiteen ohella. Mielenkiintosin, tai ehkä sanosinko paras kokemus minulle on ollu taiteen alalla ensimmäinen ikoninäyttely Kuopiossa. Minä olin maalannut tämän Pyhän Kolminaisuuden, kolme enkeliä, sinne näyttelyyn. Ei se mahtanut kovin korkeatasoinen taiteellisesti olla, mutta yritys oli ollut kova. Ja tässä näyttelyssä kävi avajaisiltana selville, että Kuopion ortodoksinen seurakunta, joka oli myös minun seurakunta, halusi saada tänne pääkirkkoonsa tämän ikonin. Palasin oikein onnellisena kotiin sinä iltana... Ja siellä se ikoni on vieläkin. Oli kun mä viimeks kävin Suomessa, siellä arkkipiispan istumen vieressä. Minulle kerrottiin, että arkkipiispa Paavali piti erikoisesti tästä ikonista. Se on tuo mikä on minulla tuossa seinällä, mutta pienempänä. Sen jälkeen, ja sitä ennenkin, minulla on ollut vaikka kuinka paljon eri näyttelyitä erilaisista taidetöistä ympäri maailmaa, mutta tämä on jäänyt parhaana mieleen.... 1960-luvulla. Joo, mä muistan tosiaan, ku mä tulin. Eihän sillon autoo, kato, eihän sillon istuttu omassa autossa. Miehethän piti sen oman auton ja vaimot kulki sitten linja-autolla. Minä tulin tuota sieltä avajaisista linja-autossa ja mä oli niiiiin onnellinen, ettei sen koommin, vaikka minä oon varmasti, tuota nin, sen perästä, nyt sit ku mä oon varsinaisesti vaan tehny taidetta, nin saanut monta ja kaikkee ja kaikenlaista muuta ollut, näyttelyn avajaisia ja vaikka mitä hyviä arvosteluja ja kaikkee, mut mikään ei oo merkinnyt mitään. Se on vaan joku, joka klikkaa, ja sitten ei enää. Se on sama vaikka mitä sais niinku minäki oon sit saanut kaikennäkösiä rahapalkintoja ja kaikkee, mutta se on ollut sitte jo taas ihan eri juttu. [...]

Hugo, Paula and Jenny, Canberra, ACT

Please note. Excerpts are translations from the original Finnish transcripts.

[...]

Paula speaks:

Mum used to kill chooks, but Dad killed a pig. He brought a tiny piggy home and we all played with it, but then it had to be killed for tucker. I always remember how we all looked through the window when Dad threw the door open and with the gun: PHISUUM! There! And pancakes made of blood – they were the best tucker ever! Blood pancakes and cloudberry jam. I went to a butcher here in Australia once, and I asked him if he had any pig´s blood for sale. Everybody in the shop went quiet, and they all stared at me. I should have bought the teeth, y´know, the teeth that look like this and show them that I´m some kind of vampire, ha ha ha. Now you can buy it here in Australia, but it´s frozen. So they were the best of all, the blood pancakes. We also made soap out of the pig fat, and then washed the laundry on a wash plank.

[...]

Hugo speaks:

Yeah, it was... I was working in the woods and then a winter came with very heavy snowfalls, and I fell into a hole so deep that my hat was left on the crust of the snow. I said, “Next year I will go so far away that there is no snow to fall on my hat”. This was one reason [I came to Australia]. Another was our children’s schooling. The school [in Finland] was… pretty close… at first… but when Eila went to school, it was a long way off, almost five kilometres, and in winter the road was almost blocked. But then when these others came along, they didn´t go too well at school and listen, I thought, “What can I do with this herd of children…?” The farm was only small; it wouldn´t support all of us. Maybe one [child]. And from somewhere I found out that they are lacking women here in Australia and since we had six women, (that is, girls), I thought we have to come here – they will find partners here, ha ha ha… Should we continue the story, ha ha ha…?

[...]

Jenny speaks:

Well, when Hugo was plowing a new field, I always went, but better still, Hugo is the sort of a man who never asked me to go and work with him. He said, “Since we have children, they have to be taken care of.” And I did. And then I went to ask Hugo [to have a break] for a cuppa and I had freshly baked pies and buns and it was a Saturday, so he said I should sit down on the tree stump – “Let´s talk.” He said he thought we should go to a warmer place – to Australia. That there will be snow falling on his neck again. And we talked and talked there, and I said straight away, “If you go, I will go for sure.” Then we went home to ask the children. And we had got it all clear there… and when we went home, we told the children. That is how it started… Look, I have always… when we got married, we had nothing. I had just the linen and so forth that the bride usually has, and… we left for Imatra to live there and when we left from there, I knew I could live with Hugo anywhere. [...]

_______

Paula kertoo muistojaan suomeksi:

[...] Samon ku äiti tappo kanoja, isä tappo sian. Sellasen pienen porsaan tuo kotia ja me kaikki leikittiin sen kanssa ja sit se pitää tappaa ruuaks. Mä aina muistan, me katottiin ikkunasta, isä heitti sen oven auki ja sitte pyssyllä: PHISUUM! Sinne! Ja verilettuja. Ne oli KAIKIST PARAS RUOKA MINUSTA! Verilettuja tiedätsä ja puolukkahilloo. Ja sitten mä menin täällä yhen kerran ni tonne lihakauppaan, butcherille, ja mä sanon sille, että onks sulla pig’s blood ja kaikki ihmiset meni ihan hiljaa. Ne kaikki katto mua. Mä sanon mun on pitäny ostaa ne hampaat tietsä, jotka menee näin ja näyttää niille, että mä oon joku vampire hah hah hah. Nyt saa täällä ostaa, mut se on frozen. Se oli kaikist parasta ne veriletut ja sitte tehtiin saippuata ja mitä muuta me tehtiin niistä ja vielä pestiin pyykkiä lauvvalla. [...]

Hugo kertoo muistojaan suomeksi:

Jee, se ol tuota... minä ku olin tuota metsätöessä ja sitte tuli tuota paljoluminen talvi ja minä putosin monttuun ja hattu jäe hangen päälle. Minä sanon ”ja seoraavana vuonna minä lähen niin kaovvaks, ettei lunta putoo hatun päälle”. Tämä oli yksi syy. Toenen syy oli tuo lasten koulutus. Meilloli tuota koulu oli... aika lähellä sitten tuota... entistään... ku Eila kävi koulusa, se ol pitkä matka, melekeen viis kilometriä ja talviaekaan melekeen umpitie. Mutta sitte ku nämä tuli, ni sitte saatii koulu jo lähemmäksi, mutta tuota ei nämä oekeen pärjänny siellä koulussa ja minä aattelin, että mihinkä minä panen tämän lapsiparven kuule... Ei tuota, ku pikkutila on, ni eihän siinä elä kuule. Muuta ku yks vaa. Ja jostaki minä sain tietää tota, että täällä on naesista puute ja ku meillä ol kuus naesta, lasta, tuota tyttöjä kuule, ni minä aattelin, että tännehän sitä pitää lähteä, että täältä ne löytää kaverisa hehheh... Vieläkö jatketaan hehhehhee...? [...]

Jenny kertoo muistojaan suomeksi:

[...] No, Huuko oli tekemässä uutta peltoo ja mie menin aina, taik ku Huuko on sellane, se ei pyyvvä millonkaa tuota, et sie lähet miun kanssa ulos töihe. Sano, et kerran lapset laitettu, ne pitää hoitaa. Ja mie hoisin ne. Ja sit mie läksin, tuota niinko sanotaan, päiväkahville pyytämää Huukoo ja minul oli piirakat paistettu ja pullat ja se ol vielä lauvvantaina, nii tää sano, että ruppeeppas nyt istumaa tuoho kannonpeälle ja jutellaa, et hää o ajatellu sellasta, että jos lähetään tuota lämpösemmille paikolle Australiaan. Että taas tulee lunta niskaan. Ja siellä puhuttii ja puhuttii ja mie olin heti, et jos sie kerran lähet ni kyl mie lähen. No, sit mennään kottii. Kysytää lapsilta. Ja siellä haastettii kaikki jo... selväksi ja, tuota sit ko mentii kottii, ni sit kerrottii lapsille. Ja siitä vaan alko lähtee... Kato mie oon aina... niinko myökii mentii naimisii, ni ei meil ollu mitää kuule. Miul oli liinavaatteet vaa ja silläviisii niinku morsiamel on ja tuota... mentii Imatral asumaa ja siintä ko kerra lähettii, ni mie tiesin, et Huuko kansa pärjää missä tahhaa. [...]

Anneli and Asko, Gold Coast, QLD

Please note. Excerpts are translations from the original Finnish transcripts.

Asko speaks:


Well, what first came to mind… memories that is... we were at the summer cottage… and there were times that Father was on holidays, and Mother was, for example, still working, so he, during the summer holidays, went to the local shop where they had the warm, hot, leavened bread, and Finnish lenkkimakkara [Finnish sausage] because Father did not want to start cooking any dishes, preparing food, and so forth. This stuck in my mind, this hot leavened bread and butter melting on it and then the lenkkimakkara, so these are memories from my childhood. We might have been, me and my brother, around ten years of age. Young lads.

[...]

Anneli speaks:


Well, when we were in the countryside, we did not get to go anywhere. Mother and Father got to go, taking two of the youngest ones along. We had to stay; had to care for the yearlings. That was my job, to feed them. Fortunately, I did not have to milk, since I thought, “I could not do it.” It was an agitating job. So I fed the animals. And then we joined a gymnastics group and that was the only time I managed to go somewhere, when we went to do gymnastics in Lappeenranta. And another time, we went to Helsinki. With a hula hoop… look, we spun them - had to. Those are the only times I got to go anywhere in Finland. We just stayed in the countryside.

[...]

Anneli speaks:

Well, at least I am proud to be a Finn, and wherever I am, I let the people know it, that I am Finnish. Because… even though we live here, on foreign soil… I think it is wonderful, that you have something else… customs other than just Australian or from Australia. So I can have another tradition. So I come from some other country and I think Finland is a fine country. So I can say that I am a Finn.

Asko speaks:

Finland is the country of birth. I was born there, but I can´t [think of anything] more to say about being Finnish… Being a Finn means to me… at least good holiday destinations, fishing places and… good summer cottage life, and really… I have NEVER been ashamed to say I was born in Finland and I am a Finn. Although I have lived all my life with Australians, in the workforce and so forth… I can totally, openly, say that I am Finnish. And we have kept up with it, because our home language is Finnish and we have participated in all the Finnish activities, from the time we arrived in this country. Maybe mainly because our parents did it, but also we ourselves have continued what our parents started. And taken it forward. I am totally proud and I can say, “We are Finns."

_____

Asko kertoo muistojaan suomeksi:

No, mää ensimmäiseks semmonen ku tuli, että mitä muistoja noin on, nin… kun oltiin kesämökillä… ja oli aikoja, että isä oli lomalla, mutta äiti kävi esimerkiks vielä töissä, nin hän meni kesälomalta, mökiltä, nin toi linja-autolla sitten aina, ni me käytiin sitte joka aamu, siihen paikalliseen kauppaan tuli lämmin, kuuma hiivaleipä ja suomalaasta lenkkimakkaraa, koska eihän isä halunnu alkaa tota mitään ruokoja, ruokaa laittaan, ni tämmöstä ni tää jäi aina mieleen tää lämmin hiivaleipä ja siihen voi, joka suli ja sitte tätä lenkkimakkaraa, ni nää on muistoja mitkä tota on lapsuudesta. Ehkä me oltiin sillon jotain, velipojan kanssa, ni kymmenen kummaltaki puolelta. Että nuoria poikia. [...]

Anneli kertoo muistojaan suomeksi:

[...] No maalla kun on, ni eihän me mihinkään paljoo päästy, isä ja äiti lähti, kaks nuorinta siskoa pääsi mukaan. Me jäätiin aina sitten, joutu hoitaan niitä mullikoita. Ni mun työ oli aina se, että mun täytyy syöttää ne. Mun ei tarttenu onneks lypsää, koska mä tykkäsin, että mä en osaa. Ne oli niin järkkyä. Ni mä aina syötin. Ja sitten me ruvettiin ja mentiin tämmöseen voimisteluryhmään ja se oli ainoo kerta, kun meikäläinen pääs johonkin oli, kun mentiin Lappeenrantaan voimistelemaan. Ja toisen kerta me mentiin Helsinkiin. Semmosella lannevanteella, kato niitä pyörityttiin ja jouduttiin tekemään. Se on ainoot kerrat, kun mä oon päässy mihinkään Suomessa. Oltiin vaan maalla. [...]

No, minä ainakin oon ylpee siitä, että mä oon suomalainen ja olen mä sitte missä tahansa, mä annan sen myös tietää, että mä olen suomalainen. Koska... vaikka me täällä asutaan, vieraalla maalla, ni... mä tykkään että se on hienoa, että sulla on jotain muutakin... perinteitä kun vaan että Australiassa ja Australian. Että mulla on toinenkin perinne. Että mä olen jostain muusta maasta ja mä tykkään, että Suomi on hieno maa. Että pystyy sanomaan, että mä oon suomalainen.

Asko kertoo:

Suomi on synnyinmaa. Siellon syntyny, mutta en mä nyt osaa sen enemmän sanoa suomalaisuudesta siis... Suomalaisuus mulle merkitsee... ainaki hyviä lomapaikkoja, kalastuspaikkoja ja... hyvää mökkielämää kesäaikana ja todella siis... enkä mä ole ikinä hävenny todella sanoo, että mä olen Suomessa syntyny ja olen suomalainen. Vaikka mä olen koko elämäni ollut tämänmaalaisten kanssa työelämässä sun muuta ja että siis... kyllä mää pystyn täysin vapaasti sanoon, että mä olen suomalainen. Ja ollaan pidetty suomalaisuutta yllä, koska todella kotikieli on suomi täällä ja ollaan kaikissa suomalaisissa riennoissa mukana oltu, ihan siis siittä asti, kun ollaan tähän maahan tultu. Ehkä paljo sen takia, koska vanhemmat oli mukana, mutta myös itte on jatkettu sitä mitä vanhemmat tavallaan alotti. Ja viety eteenpäin. Kyllä mä oon täysin ylpee ja pystyn sanoon, että ollaan suomalaisia.