The following libraries in Finland have ordered Finns Down Under in their collection:
Seuraavat suomalaiset kirjastot ovat tilanneet Kielisten maassa-kirjan kokoelmiinsa:
Ilmajoki Library/ Ilmajoen kirjasto
Kauhajoki Library/ Kauhajoen kirjasto
Lappeenranta Library/ Lappeenrannan kirjasto
Oulu Library/ Oulun kaupunginkirjasto
Oulu University Library/ Oulun yliopiston kirjasto
Puolanka Library/ Puolangan kunnankirjasto
Tampere University Library/ Tampereen yliopiston kirjasto
Vantaa Library/ Vantaan kaupunginkirjasto
Please click the link LIBRARIES or KIRJASTOT to find out the other libraries that have purchased the book in their collection.
Klikkaa linkkiin LIBRARIES tai KIRJASTOT. Saat selville lisää kirjastoja, joiden kokoelmissa kirja on.
Sunday, September 9, 2007
Sunday, August 26, 2007
Article in Helsingin Sanomat/ Artikkeli Helsingin Sanomissa
I am happy to let you know that there was an article about Finns Down Under book in today´s Helsingin Sanomat, more specifically on the ´´Sunday pages´´. I actually bought a 24-hr-right-to-read- the-paper (for €1)... The article was written by Kaisa Uusipaikka. She based the main story mostly on Finnish migration in Australia and for the shorter pieces that went along with the pictures, she had called the people in pictures and interviewed them. Very interesting! I also really liked the layout of the story. It looked very nice on my screen! There was one thing I was a bit disappointed about and that was the fact that this blog was not mentioned in the story... Hopefully the folks, that are interested in Finns Down Under book, manage to google their way here!
I am also really happy to tell you that quite a few public Finnish libraries (and one university library in Finland) have bought the book. I will later post a list of the libraries where Finns Down Under is available in Finland.
_______
Iloinen uutinen! Tämän päivän Helsingin Sanomien Sunnuntai-osiossa on artikkeli Kielisten maassa-kirjaan liittyen. Itse asiassa ostin eurolla 24 tuntia lukuaikaa lehteen vain sen vuoksi, että näkisin jutun... Jutun on kirjoittanut Kaisa Uusipaikka. Pääjuttu käsitteli lähinnä australiansuomalaista siirtolaisuutta aikojen saatossa ja kuviin liittyviin pienempiin juttuihin hän oli haastatellut kuvattuja. Mielenkiintoista! Jutun taitto on tosi hyvä. Se näyttää tietokoneen näytöllä mainiolta. Ainoa pettymys oli se, että jutusta puuttui linkki tähän blogiin... Toivottavasti kuitenkin asiasta kiinnostuneet osaavat guuglata näille sivuille!
Voin ilokseni myös mainostaa, että muutamat suomalaiset kirjastot (ja yksi suomalainen yliopiston kirjasto) ovat tilanneet Kielisten maassa-kirjan kokoelmiinsa. Teen myöhemmin kattavan listan niistä kirjastoista, joista kirjaa on saatavilla.
I am also really happy to tell you that quite a few public Finnish libraries (and one university library in Finland) have bought the book. I will later post a list of the libraries where Finns Down Under is available in Finland.
_______
Iloinen uutinen! Tämän päivän Helsingin Sanomien Sunnuntai-osiossa on artikkeli Kielisten maassa-kirjaan liittyen. Itse asiassa ostin eurolla 24 tuntia lukuaikaa lehteen vain sen vuoksi, että näkisin jutun... Jutun on kirjoittanut Kaisa Uusipaikka. Pääjuttu käsitteli lähinnä australiansuomalaista siirtolaisuutta aikojen saatossa ja kuviin liittyviin pienempiin juttuihin hän oli haastatellut kuvattuja. Mielenkiintoista! Jutun taitto on tosi hyvä. Se näyttää tietokoneen näytöllä mainiolta. Ainoa pettymys oli se, että jutusta puuttui linkki tähän blogiin... Toivottavasti kuitenkin asiasta kiinnostuneet osaavat guuglata näille sivuille!
Voin ilokseni myös mainostaa, että muutamat suomalaiset kirjastot (ja yksi suomalainen yliopiston kirjasto) ovat tilanneet Kielisten maassa-kirjan kokoelmiinsa. Teen myöhemmin kattavan listan niistä kirjastoista, joista kirjaa on saatavilla.
Wednesday, August 15, 2007
Critique in Keskipohjanmaa/ Kritiikki Keskipohjanmaa-lehdessä
I am happy to announce that Finns Down Under has been recognised by the newspaper Keskipohjanmaa in Finland. Here is a link to the critique. ("Kun koti jää, kaikki muuttuu" - When home is left behind, everything changes.)
The critique has been written by M. Ripsaluoma (edit 17.8.07 Ripsaluoma´s webpage). I am very pleased with the result. At first the writer introduces some facts about immigration, then she illuminates the contents of the book briefly in a positive light and towards the end she poses a relevant question: for whom has the book been written for.
This, indeed, is the question which made the book hard to sell any publisher. Publishers need a neat audience to whom they can market the book. Finns Down Under cannot be easily marketed to any one specific group - but different groups. That kind of marketing is complicated and, partly therefore, expensive.
Finns Down Under, in my mind, is meant for people interested in migration/ photography/spoken language / Finnish (cultural and social) history/ memories and how people remember things... just to name a few.
______
Kielisten maassa-kirjasta on tänään ilmestynyt arvostelu Keskipohjanmaa-lehdessä. Tässä linkki kritiikkiin. http://www.keskipohjanmaa.net/gen/kirjat.asp "Kun koti jää, kaikki muuttuu".
Mainion kritiikin on kirjoittanut M. Ripsaluoma (edit 17.8.07: Ripsaluoman verkkosivut ). Ensin kirjoittaja kertoo yleisluontoisesti siirtolaisuuteen liittyviä asioita, sitten hän tiivistää kirjan sisältöä positiivisessa hengessä ja loppupuolella juttua hän esittää erittäin asiaankuuluvan kysymyksen: kenelle kirja on kirjoitettu.
Tämä juuri on se kysymys, jonka uskon olleen painavimman syyn sille, miksi kirjalle oli vaikeaa löytää kustantajaa. Kustantaja tarvitsee tarkoin määrätyn ostajakunnan kenelle markkinoida kirjaa. Kielisten maassa-teosta ei voi oikein markkinoida vain yhdelle ryhmälle, vaan useille erillisille ryhmille. Sellainen markkinointi on vaikeaa ja (osittain siksi) kallista.
Minä olen ajatellut kirjan kiinnostavan mm. siirtolaisuudesta/ valokuvauksesta/ kielen tutkimuksesta/Suomen (kulttuuri- ja sosiaali-)historiasta/muistoista ja muistamisesta kiinnostuneita... muutamia mainitakseni.
The critique has been written by M. Ripsaluoma (edit 17.8.07 Ripsaluoma´s webpage). I am very pleased with the result. At first the writer introduces some facts about immigration, then she illuminates the contents of the book briefly in a positive light and towards the end she poses a relevant question: for whom has the book been written for.
This, indeed, is the question which made the book hard to sell any publisher. Publishers need a neat audience to whom they can market the book. Finns Down Under cannot be easily marketed to any one specific group - but different groups. That kind of marketing is complicated and, partly therefore, expensive.
Finns Down Under, in my mind, is meant for people interested in migration/ photography/spoken language / Finnish (cultural and social) history/ memories and how people remember things... just to name a few.
______
Kielisten maassa-kirjasta on tänään ilmestynyt arvostelu Keskipohjanmaa-lehdessä. Tässä linkki kritiikkiin. http://www.keskipohjanmaa.net/gen/kirjat.asp "Kun koti jää, kaikki muuttuu".
Mainion kritiikin on kirjoittanut M. Ripsaluoma (edit 17.8.07: Ripsaluoman verkkosivut ). Ensin kirjoittaja kertoo yleisluontoisesti siirtolaisuuteen liittyviä asioita, sitten hän tiivistää kirjan sisältöä positiivisessa hengessä ja loppupuolella juttua hän esittää erittäin asiaankuuluvan kysymyksen: kenelle kirja on kirjoitettu.
Tämä juuri on se kysymys, jonka uskon olleen painavimman syyn sille, miksi kirjalle oli vaikeaa löytää kustantajaa. Kustantaja tarvitsee tarkoin määrätyn ostajakunnan kenelle markkinoida kirjaa. Kielisten maassa-teosta ei voi oikein markkinoida vain yhdelle ryhmälle, vaan useille erillisille ryhmille. Sellainen markkinointi on vaikeaa ja (osittain siksi) kallista.
Minä olen ajatellut kirjan kiinnostavan mm. siirtolaisuudesta/ valokuvauksesta/ kielen tutkimuksesta/Suomen (kulttuuri- ja sosiaali-)historiasta/muistoista ja muistamisesta kiinnostuneita... muutamia mainitakseni.
Tuesday, June 12, 2007
Klaudia, Springwood, QLD
Klaudia was two years old when she moved to Australia. She does not have any memories from Finland before moving to Australia.Klaudia oli kaksivuotias muuttaessaan Australiaan. Hänellä ei ole muistoja Suomesta.
Dear Reader,
this is the last image from the book Finns Down Under. Kielisten maassa.
I will post information here if something comes up. One library in Finland has ordered this book in their collection. I now leave for a holiday in Finland and when I come back, I will contact other libraries to enquire whether they would be interested in purchasing Finns Down Under.
I hope you have enjoyed the journey through Finnish Australian immigrants´s memories from their old country as much I enjoyed listening to them. Even though the regular postings end here, I will be only an email away in case you would like to share your thoughts with me. [finnsdownunder@gmail.com]
Let´s keep remembering to know who we are...
Kirsi
_
Hyvä lukija,
tämä on viimeinen kuva kirjasta Finns Down Under. Kielisten maassa.
Päivitän tätä blogia satunnaisesti, jos on jotakin mielenkiintoista kerrottavaa. Yksi kirjasto Suomessa on tilannut kirjan hyllylleen. Olen nyt lähdössä Suomeen lomalle ja kun palaan, otan yhteyttä suomalaisiin kirjastoihin tiedustellakseni kiinnostaako kirjani muidenkin kirjastojen lukijoita.
Toivon, että tämän blogin anti on sinusta ollut yhtä mielenkiintoista kuin minusta, kun kuuntelin näitä tarinoita ensimmäisen kerran. Jos haluat ottaa kirjan tiimoilta yhteyttä, lähetä sähköpostia osoitteeseen finnsdownunder@gmail.com.
Muistaessa ymmärrämme ketä olemme.
Terveisin,
Kirsi
Irja, Ringwood East, VIC
Please note. The original memories were spoken in Finnish.
Irja speaks:
[---] The peace didn’t last for long. We had to leave home again and that was…. I don’t remember much about that, or I do a little bit. [---] And I remember one night I woke up when they were bombing. I said to Mother, “What was that?” Mother said, “Nothing – go back to bed.” The whole house was shaking… That was before…. So we left again. It might have been ’43 or so. Mother kept a diary for the whole time, because we had Father’s sister’s children. Mother had to take care of them, so she had six children because [the other children’s] Mum was dead. So Mother had to travel with six children from place to place during wartime. But she still kept a diary all the time, [writing down] what happened every day.
[---] When [I was a] child, I didn’t know how to be afraid. The wartime wasn’t any different from any other time. On the other hand, it was exciting because we traveled… traveled from place to place, always meeting new people. Getting acquainted with new people. And… somebody… my Granny or somebody always used to say, “Oh, when you went to school, you said right away, “It’s not a good school at all”.” There were not enough boys at the school, [and] because there were so many girls [in my family], I liked playing with boys more. I was a bit of a tomboy.
I remember fishing in Karelia, checking the nets in the morning with Father. It was exciting. And summertime always comes to mind. It stays in the memory better than wintertime in Karelia. And there were huge lilacs [growing] next to our house. And recently when my cousin visited [the old home] in Karelia, everything had been pulled down – all the buildings – but the lilacs were flowering there. And they had grown to be so big. She taped video from there during her visit. So then we left Karelia for the second time, and after that we couldn’t return there any more. My Mother used to cry so much. I wondered what she was always crying about. But… when you are a child, you don’t understand. I mean, she always had to adjust to a new environment… Always, constantly had to get used to something new and… get acquainted with new customs… Now when I think about it, it was a good schooling. To be… to be able to take life as it comes.
And Mother couldn’t really talk about wartime, [because] she always got so homesick. And Father was the same. He always dreamed about going back to Karelia one day. Always talking about it. Father was good, in the sense that he was good company and he played a violin and sang, and [that is why] he easily got to know people. And participated in meetings and, well… and always sang and played around the country, so he never sort of felt lonely. Even though [he had to live] on foreign soil.
I always remember the summer… the summer nights, especially if it was a warm night – how wonderful it was. To be outside and next to a lake. [...]
I remember fishing in Karelia, checking the nets in the morning with Father. It was exciting. And summertime always comes to mind. It stays in the memory better than wintertime in Karelia. And there were huge lilacs [growing] next to our house. And recently when my cousin visited [the old home] in Karelia, everything had been pulled down – all the buildings – but the lilacs were flowering there. And they had grown to be so big. She taped video from there during her visit. So then we left Karelia for the second time, and after that we couldn’t return there any more. My Mother used to cry so much. I wondered what she was always crying about. But… when you are a child, you don’t understand. I mean, she always had to adjust to a new environment… Always, constantly had to get used to something new and… get acquainted with new customs… Now when I think about it, it was a good schooling. To be… to be able to take life as it comes.
And Mother couldn’t really talk about wartime, [because] she always got so homesick. And Father was the same. He always dreamed about going back to Karelia one day. Always talking about it. Father was good, in the sense that he was good company and he played a violin and sang, and [that is why] he easily got to know people. And participated in meetings and, well… and always sang and played around the country, so he never sort of felt lonely. Even though [he had to live] on foreign soil.
I always remember the summer… the summer nights, especially if it was a warm night – how wonderful it was. To be outside and next to a lake. [...]
______
Irja kertoo muistojaan:
[---] Sit ei se kauaa se rauha kestäny. Sit piti taas lähtee uuestaan pois kottoo ja se oli tuota... Sitä mie en niin paljo muista tai kyl mie muistan siintäki reissusta vähäsen. [---] Ja mie muistan yhtenä yönä, ko ne pommitti ni mie heräsin. Mie sanoin äitille ”mikäs tuo oli?”. Äiti sano ”ei mittää, mee vaan takasi nukkumaan”. Koko talo tärisi.... Se oli ennen tuota... sielt sit taas lähettii uuvvestaa, ehkä se oli nelikytkolme tai sillee. Kyllä äiti piti kaikki niinko kirjanpito, ylhäällä koko sen ajan, ko meil oli isän siskon lapset oli kans niinko äitin huollettavana, et oli niinko kuus lasta hänellä, ko hein äiti oli kuollu. Ni äitin piti siis matkustaa kuuden lapsen kanssa soa-aikana paikast toisee. Mut silti hän niinko piti kirjanpidon ylen aikaa, et tota mitä joka päivä tapahtu.
[---] Sillon lapsena, ei sitä osannu pelätä, ei se ollu se sota sen kummempaa aikaa, ko mikään muukaan aika. Se oli vaan toisaalt jännittävvää, ko sie pääsit matkustammaa, paikasta toiseen matkustammaa, ja aina näki uusia tuttuja. Tutustu niinko uusiin ihmisiin. Ja... joku... mein mummo tai joku aina sano, et ”oo, ko sie menit sinne kouluu, ni sie sanoit kohta, et ei tää oo hyvä koulu ensinkää”. Siel ei ollu tarpeeks poikia siel koulussa, ko meil oli nii paljo tyttöjä, ni mie tykkäsin poikien kanssa enemmän leikkiä. Niinko vähäsen tomboy olin.
Mie muistan, ko Karjalassa kalastamas, ko käytii isän kans ain aamulla, verkkoja kokkeilemassa. Se oli jännää. Ja kesäaika niinku muistuu, jää niinku paremmin mieleen ko talviaika Karjalassa. Ja valtavat sireenit oli meijän talon lähellä. Ja nyt ko miun serkku oli käyny siellä Karjalassa, kaikki oli purettu, kaikki rakennukset, mut ne sireenit vielä kukki. Ja ne oli valtavaks tulleet, ko hää teki semmosen niinko videon sieltä, ko hää kävi.
Sitte myö tuota, ko lähettii Karjalasta toisen kerran, sit sinne ei ennää päässykkän takasin. Mein äiti aina itki niin hirviästi. Mie ihmettelin, et mitä hää ain itkee. Mut tuota... ei sitä lapsena ymmärtäny.
Meinaan hänen piti aina sopeutua uuteen ympäristöön... Aina ylen aikaa piti niinko sopeutua johonki uuteen ja... tottua uusiin tapoihin... Nyt ko mie ajattelen sitä jälkeenpäin, se oli toisaalta hyvä koulutus. Et tuota... et ottaa elämän sillee niinko se tullee.
Ja äiti ei oikein pystyny juttelemaa sodanaikasta, ko hänel aina tuli semmone ikävä. Ja isäl samal viisii, nii hää tuota aina haaveili, et joskus pääsee Karjalaan takasi. Aina jutteli siitä. Isäl oli siint hyvä, ko hää oli nii hyvä seuraihminen ja hän viulua soitti ja laulo ni hää helposti tutustu kansalaisiin. Ja meinaan oli aina kaikis kokouksis mukana ja tuota... ja aina laulamassa ja soittamassa joka puolella maata, et koskaan ei ollu niinko semmonen, et ois tuntenu, et niinko yksinäiseks itteesi. Et vaik sie olitki niinko vieraalla paikalla.
Mie aina muistan sen kesä, ne kesäillat, etenki jos oli lämmin ilta, et kuin ihanaa se oli. Olla ulkona ja järven rannalla. [...]
Mie muistan, ko Karjalassa kalastamas, ko käytii isän kans ain aamulla, verkkoja kokkeilemassa. Se oli jännää. Ja kesäaika niinku muistuu, jää niinku paremmin mieleen ko talviaika Karjalassa. Ja valtavat sireenit oli meijän talon lähellä. Ja nyt ko miun serkku oli käyny siellä Karjalassa, kaikki oli purettu, kaikki rakennukset, mut ne sireenit vielä kukki. Ja ne oli valtavaks tulleet, ko hää teki semmosen niinko videon sieltä, ko hää kävi.
Sitte myö tuota, ko lähettii Karjalasta toisen kerran, sit sinne ei ennää päässykkän takasin. Mein äiti aina itki niin hirviästi. Mie ihmettelin, et mitä hää ain itkee. Mut tuota... ei sitä lapsena ymmärtäny.
Meinaan hänen piti aina sopeutua uuteen ympäristöön... Aina ylen aikaa piti niinko sopeutua johonki uuteen ja... tottua uusiin tapoihin... Nyt ko mie ajattelen sitä jälkeenpäin, se oli toisaalta hyvä koulutus. Et tuota... et ottaa elämän sillee niinko se tullee.
Ja äiti ei oikein pystyny juttelemaa sodanaikasta, ko hänel aina tuli semmone ikävä. Ja isäl samal viisii, nii hää tuota aina haaveili, et joskus pääsee Karjalaan takasi. Aina jutteli siitä. Isäl oli siint hyvä, ko hää oli nii hyvä seuraihminen ja hän viulua soitti ja laulo ni hää helposti tutustu kansalaisiin. Ja meinaan oli aina kaikis kokouksis mukana ja tuota... ja aina laulamassa ja soittamassa joka puolella maata, et koskaan ei ollu niinko semmonen, et ois tuntenu, et niinko yksinäiseks itteesi. Et vaik sie olitki niinko vieraalla paikalla.
Mie aina muistan sen kesä, ne kesäillat, etenki jos oli lämmin ilta, et kuin ihanaa se oli. Olla ulkona ja järven rannalla. [...]
Atso, Nangwarra, SA
Please note. The original memories were spoken in English.
Atso speaks:
Yeah, we weren’t going. We were gonna run away. Me and me brothers…They attacked at 4 am, the night we left, to get on a bus, to go to Helsinki, everyone still asleep, half asleep, get dressed, get on a bus, gone… Didn’t get a chance to run away…. I really knew for about a year, just didn’t know when… When it happened, it happened quick… Yeah, it had an opportunity here…. Stopping London was first, they had a garbage strike there, it was piled up in the streets. Bloody India or Karachi or somewhere… [...]
I reckon I was probably one or two, I reckon, my old man used to do trucks, used to see my godparents, lived right on the Russian border… Can’t remember the name of the place now… Right on the border it was… That was a bit exciting, go and look at the big fence…
Swimming, horses, do the old bloke’s hay next door all the time… Dude would be dead… Drive a tractor when… four or five years old… Ruuhijärvi, where we lived. Just a couple of farms down…there’s a forest in behind where we were, farms over the back of that… What else would there be? [...]
Swimming, horses, do the old bloke’s hay next door all the time… Dude would be dead… Drive a tractor when… four or five years old… Ruuhijärvi, where we lived. Just a couple of farms down…there’s a forest in behind where we were, farms over the back of that… What else would there be? [...]
_______
Atso kertoo muistojaan:
Joo, ei aiottu lähteä. Aiottiin karata. Minä ja velipojat... He [vanhemmat] hyökkäsivät neljän aikaan aamulla, sinä yönä kun lähdimme, piti nousta bussiin, mennä Helsinkiin, kaikki vielä unessa, puoliunessa, piti pukeutua, nousta bussiin, lähteä... Ei ollut mahdollisuutta karata... Tiesin [Australiaan lähdöstä] vuoden verran [etukäteen], en vain tiennyt että milloin... Kun se tapahtui, se tapahtui nopeasti... Joo, täällä oli mahdollisuus... Pysähdyttiin Lontoossa ensin, siellä oli jätteenhuoltolakko, se [jätteet] oli pinottu teiden varsille. [Niin kuin jossain] hemmetin Intiassa tai Karachissa tai jossain... [...]
Luulen olleeni yhden tai kahden ikäinen, luulen niin, [kun] isälläni oli tapana ajaa kuorma-autoa, oli tapana mennä katsomaan kummivanhempia, [jotka] asuivat aivan Venäjän rajalla... En muista paikan nimeä nyt... Se oli juuri siinä rajalla... Olihan se vähän jännää, mennä katsomaan isoa aitaa...
Uiminen, hevoset, naapurin äijän heinähommien teko koko ajan… Tyyppi on varmaan nyt kuollut… Traktorin ajaminen… neljä-, viisivuotiaana... Ruuhijärvi [oli se paikka], jossa asuimme. Vain parin maatilan päässä meiltä... meidän talon takana oli metsää, maatilat sen takana... Mitä muuta siellä olisi ollut? [...]
Monday, June 11, 2007
Katariina, Port Hedland, WA
Please note. The original memories were spoken in Finnish.
Katariina speaks:
[...] Oh, now I remember another [memory]! One autumn. It was a new fashion. I was then at the upper girl school in Tammerkoski and I was probably 16; I wasn’t that old… maybe 14 years old… And by then Mum had sewn all of my… all of the kids’ clothes. Winter coats, and everything, were made by Mum. They were good. She was a good seamstress. But then on this [particular] autumn, Mum had a little extra money for some reason, (we were really poor), extra money, and I was allowed to buy my first autumn coat. It didn’t have to be made by Mum; I got to buy it. And that year the fashion was… what was the name of it? It was gray…. It was sort of… iron gray… . It was sort of really dark gray. And then it was fashionable to have the sort of shoes with long peaks. And they were bought for me… And everything was the same shade. It was sort of…. The coat was checked, but gray. It was… it wasn’t iron gray, what is the other word? Steel gray… what is that? Steel gray! It was steel gray! The coat was steel gray! And I was 14 when I took the communion that year. That’s how it was, and I was wearing that steel gray coat and the steel gray new shoes and steel gray leather gloves and steel gray scarf around my neck. And my communion dress was a steel gray two-piece dress suit. And steel gray stockings. I have a picture of the outfit. And that was so wonderful! Steel gray was a fashionable word. And I can feel it now, [how it felt] when I was 14 years old and everything was steel gray, ha ha ha… And then I had a green hat! They were the fashionable colours of that autumn… Ah, oh… [...]
Katariina kertoo muistojaan:
[...] Ai, mä muistan yhen kyllä! Yks syksy. Se oli uus muoti. Mä oli sillon tyttölyseossa, Tammerkosken tyttölyseossa koulussa, ja mä olin varmaan ehkä kuustoista, en ollu niin vanha... 14-vuotias ehkä... Ja siihen asti mun äiti oli aina tehny mun kaikki, meiän kaikkien lasten, vaatteet. Talvitakit, ja kaikki, oli äidin tekemiä. Ne oli hyviä. Hän oli hyvä räätäli. Mutta sitten tänä syksynä äidillä oli vähän, jostain syystä, vähän ekstra rahaa, ku oltiin hirveen köyhiä, ylimäärästä rahaa, ja mää sain ostaa mun ensimmäisen syksytakin, ei tarttenu olla äidin tekemä, mää sain sen ostaa. Ja sinä vuonna oli muotia... mikäs se oli sen nimi... se oli harmaa... se oli semmonen... raudanharmaa... se oli semmonen oikein tummanharmaa. Ja sitten oli muotia sillon ne semmoset pitkänokkaset kengät. Ja mulle ostettiin semmonen... ja sama sävy oli joka paikassa. Se oli semmonen... takki oli ruudullinen, mutta se oli harmaa. Se oli... ei se ollu raudanharmaa, mikä on se toinen sana... steel gray... mikä se on? Teräksenharmaa! Se oli teräksenharmaa. Takki oli teräksenharmaa! Ja mä olin 14, kun sinä vuonna menin ripille, niin oli joo, ja mulla oli se teräksenharmaa takki ja teräksenharmaat uudet kengät ja teräksenharmaat nahkahansikkaat ja teräksenharmaa kaulahuivi. Ja sitte se mun rippipuku oli teräksenharmaa kaksosanen jakkupuku. Ja teräksenharmaat sukat. Mulla on kuvaki siittä. Ja se oli aivan ihana! Tää teräksenharmaa oli semmonen muotisana. Ja nytki mä justiin tunnen, ku mä oon 14-vuotias ja mulla on kaikki nää teräksenharmaat, hah hah... Ja sitte oli vihree hattu! Ne oli sen syksyn muotivärit... Aa, voi että... [...]
Subscribe to:
Posts (Atom)
