Tuesday, May 15, 2007

Anja and Seppo, Cornubia, QLD


Please note. The original memories were spoken and written in Finnish.


Anja speaks:


[...] It was in the ´60s, at the age of 15, when we had a school holiday, the potato harvest vacation for two weeks. I picked spuds down at the field in a heavily drizzling rain, and I can remember how long the rows seemed and [the feel of] that wet soil in between my fingers. And gray… everything was gray – the leaves had fallen from the trees and the atmosphere was so gloomy, so maybe it was then when the yearning was born for somewhere warm and sunny… it was September with a continuous, gloomy, thin rain and flat scenery and no houses anywhere near.

Seppo wrote:

One of my saddest memories is related to the Seutula airport. My parents decided to leave for Australia in 1959. There were six of us brothers in addition to my parents. Also, our grandparents were in contact with us every day, and they were very close to us. If the whole family had disappeared, it would have been the end of the world for Grandpa and Grandma. It was taken into account that I had a long-standing girlfriend and I was chosen to stay in Finland as a ‘consolation prize’. I remember how the airplane disappeared into the distance. How many years it would take, before we would meet again? It was hard to hold back the tears.


___

Anja kertoo muistojaan:


[...] Tossa 60-luvulla, 15-kesäsenä ku saatiin koululoma, perunannostoloma pariks viikkoo, ja siellä alhaalla pellolla sitten kuokin yksinään oikeen surkean tihkusessa vesisateessa, ja voin muistaa kuin pitkiltä ne perunapenkit tuntu, ja se kostee multa sormien välissä. Ja harmaata, kaikki oli harmaata, lehdet karisseet puista ja niin ankee tunnelma, että sillon mahdollisesti viimestään sytty se kaipaus sinne lämpimään ja aurinkoon... Se oli syyskuuta ja tasasen tappava pieni sade ja sitte vielä matala maisema eikä taloo lähettyvilläkää.


Seppo kirjoitti:

Yksi haikeimmista muistoistani liittyy Seutulan lentokenttään.Vanhempani päättivät lähteä Australiaan 1959. Meitä oli vanhempien lisäksi kuusi veljestä. Myös isovanhemmat olivat päivittäisessä kanssakäymisessä ja hyvin läheisiä. Koko perheemme katoaminen kuvioista olisi ollut vaarille ja mummulle elämän loppu. Ottaen huomioon, että minulla oli pitkäaikainen tyttöystävä, minut valittiin jäämään Suomeen ”lohdutuspalkinnoksi”. Muistan miten lentokone häipyi horisonttiin. Kuinka monta vuotta menisi ennen kuin taas tavataan? Vaikea oli pidättää kyyneleitä.

3 comments:

--KATA-- said...

Liikuttavan kaunista.

Kirsi Reinikka said...

Niin on. Sairaus selätti Sepon muutama viikko sen jälkeen, kun hän kirjoitti tämän kirjaa varten valitsemansa Suomen muiston. Tieto tekee muistosta vieläkin liikuttavamman.

Best Online Poker Site said...

What necessary phrase... super, a brilliant idea