
Monday, April 30, 2007
Tipie, Port Lincoln, SA

Friday, April 27, 2007
Irene and Mirja, Canberra, ACT

Tuesday, April 24, 2007
Martti, Finland Road, Bli Bli, Sunshine Coast, QLD

Sunday, April 22, 2007
Laura, Launceston, TAS

Friday, April 20, 2007
Urpo, Melbourne CBD, VIC

Tuesday, April 17, 2007
Rainer, Jindabyne, NSW

Monday, April 16, 2007
Lauri and Sinikka, Merrylands, NSW

Saturday, April 14, 2007
Jyrki, Perth, WA

Jyrki speaks:
Actually, my best memory from Finland happened a bit before we came to Australia. In the summer of ’77, Virve and I and my son from my first marriage went driving around Finland, and our main reason was to go and dive in certain places, in lakes, where you could find the WWII relics at the bottom. All of these places that we visited were in Karelia. Somewhere in Lappeenranta, Imatra and northwards. And on this trip we only had one set of tanks. There was no possibility to fill them up, so after the third lake we did not have any air left. So it started looking a bit… our nice plan went cactus, since we could not get any air anywhere. And we ended up at campgrounds in Hamina, and already at that point in time we knew the dates and everything for traveling to Australia. At the campground we saw a big bus that had “Australia” written on the front of it in capital letters. I said to Virve then, “We should go and have a chat with those people – they could be our friends. We just don’t know it yet.” And then later on that night, we saw this young couple… yeah, they were probably married… so they were sitting there frying sausages and we went to have a word with them, using the broken English that we had at the time. They told us they came from Sydney and this bloke had a business, an advertising agency and so forth. And actually we became really good friends that night. So the next time we knew we were going to Helsinki, and they had been to Russia and come back, we went to get them from some camping ground. We took them around in Helsinki for one day and… after that they have been our best friends. Isn’t that fabulous? Yeah, then, when we met, we really clicked. Maybe that gave us a good impression of Australia, that the people are like that, but we have not been disappointed. [...]
.
Jyrki kertoo muistojaan:
.
Oikeestaan se paras muisto sieltä Suomesta on se kun vähän ennen, ku me lähdettiin tänne Australiaan. Kesällä –77 Virve ja minä ja mun poikani ensimmäisestä avioliitosta lähettiin kiertään Suomea ja tarkotuksena oli käydä sukeltamassa sellasissa paikoissa, järvissä, missä ois ollu mahdollisesti II maailmansodan jäämistöä järven pohjissa. Kaikki nää paikat missä me käytiin, ne oli Karjalassa. Jossain Lappeenrannassa, Imatralla ja siitä ylöspäin. Ja se reissu ko me tehtiin, meillä oli vaan yhdet sukelluspullot, ei ollu mitään mahdollisuutta täyttää, niin kolmannen järven jälkeen ei meillä ollut enää yhtään ilmaa. Se näytti vähä semmoselta että ni... nyt tää meijän hyvä suunnitelma meni pieleen, ku ei me saatu mistään enempää ilmaa. Ja sitte me päädyttiin, ni jossain vaiheessa Haminan leirintäalueelle ja sillon ku me tehtiin tätä lomaa, sillon meil oli jo oikeestas päivät ja kaikki selvillä millon me lähetään Australiaan. Me nähtiin sit siellä Haminan leirintäalueella ni iso bussi, missä edessä luki Australia. Mä sanoin Virvelle: ”Nyt lähetään jututtaan noita, että siellä voi olla meidän kavereita. Me ei vielä vaan tiedetä niitä.” Ja sitte me nähtii siellä illalla yks semmonen nuori...jee, kyl ne varmaan oli naimisis tai...niin ne istu ja paisto makkaraa siinä ja mentii sit jutteleen siinä sillä huonolla englannilla, mikä meil oli. Ne kerto, et ne on Sydneystä ja kaverilla oli bisnes, mainostoimistobisnes ja niin päin pois. Ja meist tuli oikeestas ni sinä iltana hirveen hyviä kavereita. Seuraava kerta me tiedettiin millon me mentiin Helsinkiin ja ne kävi Venäjällä ja tuli takas sillä reissullaan ja me käytiin hakeen ne sitte jostain toiselta leirintäalueelta. Me vietiin niitä Helsingissä sit yks päivä ja...sen jälkeen ne on ollu meidän parhaimmat kaverit. Eiks oo hyvä homma? Jee, ja tota, sillon ku me tavattiin ne siellä niin meillä meni heti yhteen. Ja ehkä tota se anto meille hyvä kuvan Australiasta. Et tämmösii ne ihmiset on eikä me olla vielä petytty. [...]
Thursday, April 12, 2007
Exhibition images
.
Kirsi looks a bit worn out after the exhibition opening on Thursday...


.


John makes wonders with the lighting!






Olof, Mt Barker, SA

.
Olof berättar:
.
Jo, jag också kan nämna att minne från skoltiden som nutidens barn inte behöver arfara när de hämtade med taxi hemifrån. Vi hade sex kilometer over sjön till skola, ibland skulle ros, vintertid så var vi ofta med så du skrinna när det var blankis med skrinnsko och sparkkälka och annars så skida vi, så att de var också erfarenhet det när man skulle stiga upp tidigt på morgonen och var klockan nio tillbaks till skolan, förstås var det redan 1940, -44 och –45 så var det ju redan internat i Högsåra, men ville ju fara hem i alla fall om det var möjligt men att man kunde då stanna där redan över det här under veckan och fara hem på lördagen men nog ville man fara hem i alla fall och bort åt men ännu på 1939-40 och den här tiden var det inga inkvarteringar och måste vara med det här ro med båt tidigt på morgonen så under att det inte hände något store olyckor när barnen den åldern skulle ta sig fram på det sättet när det var is, var det något lunda, att man visste ungefär hur säkert det var med båt, så var det ju något riskabelt att det var att klara sig ocj jag kan inte komma ihåg några olyckor ha hänt åtminstone i mina trakter och där jag vistades men att trots det är ju minnen, minne som man har kvar.
________
Olof speaks:
.
Yes, I can also mention memories from school days which the children of today need not experience when they are picked up from home by taxi. We had to go six kilometres over the sea to school, sometimes we would row. In winter we often had to skate when there was smooth ice, and we also kick-sledded, or else we skied. This was also the experience when we had to get up early in the morning and it was nine o’clock and back to school. Of course it was already 1940, -44 and –45 and we were already in boarding school at Högsåra. We wanted to go home in any case if that was possible, but we could stay there during the week and go home on Saturday. But we wanted to go home in any case. Still in1939-40 at that time there was no accommodation, so we had to row there by boat early in the morning. It was a wonder that no serious accidents happened when children of that age travelled in this way when there was ice. It was somewhat [...] that we knew roughly how safe it was with boats, so it was somewhat hazardous to manage. I can’t recall any accidents happening, at least in my district and where I stayed. Despite this, that is my recollection, a recollection that remains.
Tuesday, April 10, 2007
Kyllikki, Lightning Ridge, NSW

.
Kyllikki speaks:
I loved nature all my life. Father was a lumberer, so on school holidays I helped him out. What did we do there? I turned the logs and worked as a ´measure girl´. My mind sometimes started to wander and I’d look around, but then Father roared, “On the log, on the timber, quick!” One time, while in Primary school, (I don´t know why), Father wanted me to go with him. I waved and asked the teacher if I could be absent for one day, because I had to go and help Father in the woods. Hard to say; maybe I was not a teenager yet. The teacher, an old-timer, said that it was a good thing to help Father, so the absence was granted. So we went to the woods and it was timber land, and spring – slosh ! Sort of wet… I remember that… Father said it is called konkelo when a sawn tree stays leaning against another tree, and he started felling other trees and then came back to where he started. He didn´t remember there was a konkelo. Timber trees are high. So he started felling the tree that the other tree was leaning on, but I thought to look up and saw the tree starting to fall. I screamed terribly. Father jumped, just a short jump away, and the tree fell right where he had been standing. I did not usually stay away from school like that. I don´t know if it was guidance or what it was. So fortunately Father was startled by my scream. I yelled so loudly over the noise of the motor-driven saw that he jumped; my scream scared him and he jumped. He would have died otherwise.
My Mother was lovable and everybody liked her. She always had time to take us into her arms and pat us, when the world treated us roughly. So it was very safe. Mother gave fresh bread to all the vagabonds who were walking around, and they all got to fill their tummies. And Mother put the sauna on. The same with the vagrant gypsies. Everybody got to go to the sauna, and there was hay for the horses. And Mama said she could give to others, those in need. She did not feel she would run out of bread herself. And she never did.
.
Kyllikki kertoo muistojaan:
.
Luonnosta tykänny koko iän. Ja sitte isä oli metsuri, niin koululomilla oltiin avustamassa. Mitä me nyt siellä tehtiin? Käänneltiin ja mittatyttönä oltiin. Välistä rupes ihmetteleen ja katteleen, mutta isä ku ärjäs, niin pöllin, rungon, päälle äkkiä! Kerran olin kansakoulussa niin jostakin syystä, en tiedä miks isä halus, että mukaan mennä. Mä viittasin ja kysyn opettajalta, että saanko mä olla päivän pois, mä meen isää avustamaan metsään, ehkä vaikee sanoo, alle teini-ikänen. Opettaja, vanhan kansan, sano että se on hyvä, että isää avustaa, että kyllä voi olla. No, me mentiin metsään ja se oli tukkimetsä, niin keväträntää... semmonen vetinen oli... sen mä muistan, mutta... isä sano konkelo, tekee konkelon kun puu jää toiseen puuhun, vasten, ja isä rupes muita tukkeja sitten kaataan ja sit se palaantu sinne ja se ei muistanu, et siellä on se konkelo. Tukki on korkee. Se sitä puuta rupes just kaatamaan, missä oli irrallinen puu nojallaan, niin mä huomasin katsoo ylös ja se alko liikkumaan. Mä huusin kauheesti. Isä pomppas, vaan semmosen hyppäyksen pois, ja se tukkirunko lämähti siihen paikkaan missä se oli seisonu. Emmä yleensä koulusta sillai ollu. En mä tiedä onko johdatusta vai mitä on. Niin isä onneks säikähti mun rääkäsyä. Moottorisahan yli mä huusin niin kovaa, et pomppas, säikähti mun huutoo, pomppas. Ois kuollu varmaan.
Äiti oli rakastava ja pidetty, kaikki tykkäs. Aina oli aikaa äidillä ottaa syliin ja silittää, kun maailma murjo. Et oli turvallinen. Kaikki kulkurit, jotka kulki, niin maatalossa äidillä oli aina tuoretta leipää ja kaikki kulkurit sai syödä vatsansa täyteen. Ja äiti lämmitti vielä saunan. Ja samoin kiertäville mustalaisille. Kaikki sai saunan ja heiniä hevosille. Ja mama sano, että hän voi antaa toisillekki, jotka tarvii. Että häneltä ei tunnu, että leipä loppuu. Eikä oo koskaan loppunu.
Sunday, April 1, 2007
Jermu, O´Reillys National Park, QLD, 2002
